Kiekko-Vantaa | Mestis

RAPORTTI: Kiekko-Vantaa löi Kooveen upealla pelillä

22.10.2022

Kiekko-Vantaa nappasi upean 4–2-voiton Kooveesta Tikkurilan lauantai-illan huumassa.

Kiekko-Vantaa ja Koovee iskivät yhteen lauantaina Tikkurilan Areenalla kärkipään kamppailussa. Lohi pelasi todella vahvan ottelun ja nappasi hienon 4–2-voiton kotiyleisön edessä.

– Peliin lähtö oli hyvä. Se on ollut kotipeleissä tahmeaa syystä tai toisesta. Onnistuimme nostamaan tasoa kolmanteen erään. Toinenkaan erä ei ollut huono meiltä, mutta Koovee pelasi hyvän toisen erän. Pelattiin ryhdikkäästi omissa ja päästiin sitä kautta myös hyökkäämään hyvin, Kiekko-Vantaan päävalmentaja Jani Manninen kertoi taiston tauottua.

Kiekko-Vantaa aloitti pelin todella vahvasti ja vei avauserää. Lohi pelasi todella laadukkaasti ensimmäisen 20-minuuttisen.

Kiekko-Vantaa siirtyi avauserässä 1–0-johtoon ylivoimalla, kun Olli Maansaari iski Jaakko Kuusiston hienosta esityöstä limpun sisään.

Koovee onnistui tasoittamaan ajassa 14.29, kun kultakypärä Okko Kangasniemi hassutteli tasoituksen taidokkaasti.

Toisessa erässä Koovee nosti tasoaan, eikä Kiekko-Vantaakaan huonosti pelannut. Molemmilla oli omat paikkansa ja hallintajaksonsa.

Koovee siirtyi ajassa 36.41 johtoon, kun Verneri Metsänen iski vanhanaikaisella limpun sisään.

Kiekko-Vantaa pelasi vahvan kolmannen erän ja tuli väkisin rinnalle ja ohi. Joonas Rinnetmäki tinttasi pelin tasoihin erän alussa Mikael Mennan syötöstä. Ketjun kolmas lenkki Jasper Matilainen pelasi myös erittäin hyvän kamppailun.

Heti perään Kiekko-Vantaa iski 3–2-johto-osuman, kun Jaakko Kuusisto tarjoili ja Emil Oksanen pyssytti limpun takanurkkaan ja jatkoi pisteputkensa kuuden ottelun mittaiseksi.

Kiekko-Vantaa puolusti vahvasti ja maalissa Samuli Tervo oli läpi ottelun erinomainen.

Kiekko-Vantaa siirtyi 4–2-johtoon kuusi minuuttia ennen loppua, kun Tomi Palo tarjoili maagisen passin ja Tomi Purmola sivalsi limpun sisään.

Kiekko-Vantaa puolusti Kooveen lopun rynnistyksen uhrautuvasti ja vei voiton.

Kiekko-Vantaa jatkaa sarjassa toisena. Lohen kausi jatkuu tiistaina kotiottelulla Kokkolan Hermestä vastaan.

Kiekko-Vantaa–Koovee 4–2 (1–1, 0–1, 3–0)

12.12 1–0 Olli Maansaari (Roope Elimäki, Jaakko Kuusisto) YV

14.29 1–1 Okko Kangasniemi (Santtu Hakanen, Jeremi Wehmas)

36.41 1–2 Verneri Metsänen (Markus Västilä, Okko Kangasniemi)

43.07 2–2 Joonas Rinnetmäki (Mikael Menna)

43.29 3–2 Emil Oksanen (Jaakko Kuusisto, Oliver Tuhkanen)

54.03 4–2 Tomi Purmola (Tomi Palo, Ville Rautiala)

Torjunnat:

Samuli Tervo, K-Vantaa 5+8+9=22

Verneri Virtanen, Koovee 16+10+6=32

Mestis