Kiekko-Vantaa | Mestis

Santeri Peltola vahvistaa Kiekko-Vantaan hyökkäystä

19.06.2024

Santeri Peltola liittyy Kiekko-Vantaan hyökkäykseen. 

Kiekko-Vantaa on tehnyt kauden 2024–25 kattavan sopimuksen hyökkääjä Santeri Peltolan kanssa. 

– Santerin perässä olemme olleet jo kahtena aikaisempana kesänä. Hienoa, että nyt saamme Santerin lohipaitaan ja innolla odotan hänen otteitaan Vantaalla. Santeri on vikkelä ja taitava hyökkääjä, jolla on kaikki ominaisuudet lyödä läpi ihan sarjan eliittiin. Santeri pystyy pelaamaan laidassa ja keskellä. Hän on pelaajatyyppinä sellainen, että uskon sopivan tähän seuraan ja meidän tapaan pelata aika mallikkaasti, Kiekko-Vantaan operatiivinen johtaja Mikko Mannonen kertoo. 

Santeri Peltola pelasi kaksi edellistä kautta RoKissa. Viime kaudella hyökkääjä saalisti 47 ottelussa tehot 6+13=19. Peltola voitti Mestis-pronssia RoKissa keväällä 2023. 

Peltola on Tapparan kasvatti ja nakutellut kelpo pisteitä junioreissa. Kyseessä on toisen polven kiekkoilija, sillä taitavana syöttelijänä tunnettu isä Mikko Peltola pelasi komean uran muun muassa Liigassa ja Ruotsin pääsarjassa. 

– Odottavaiset fiilikset ja innolla odotan joukkueen tapaamista. Olen kuullut paljon hyvää Vantaasta pelaajilta, jotka ovat täällä olleet. Olen pelaajana tunnollinen ja monipuolinen hyökkääjä. Omat vahvuudet on enemmän hyökkäysalueella, mutta sanoisin niin, että olen pelaaja joka voi juonikkuudella ja laukauksella tehdä tulosta, mutta myös pelien ratkaisuhetkillä puolustaa johtoa ja syödä kumia, Santeri Peltola kertoo. 

Peltola pelaa Kiekko-Vantaassa numerolla 8.  

    

Mestis