Kiekko-Vantaa | Mestis

Draamaa viimeisellä minuutilla – Merelä ratkaisi jatkoaikatrillerin Peliitoille

27.11.2019

Kiekko-Vantaa taipui keskiviikon Mestis-trillerissä jatkoajalla kotiyleisön edessä maalein 4–5. Peliittojen sankariksi nousi hattutempun viimeistellyt Waltteri Merelä.

Kiekko-Vantaa ja Peliitat iskivät yhteen Trio Areenalla keskiviikkona. Ottelusta kehkeytyi viihdyttävä ja vauhdikas kiekkopeli, josta ei draamaa puuttunut.

Kiekko-Vantaa hallitsi avauserän alkua mielin määrin ja loi useita laadukkaita maalipaikkoja, mutta ruuti oli märkää. Lohipaidat päästivät jäähyjen kautta vastustajan peliin mukaan. Tasakentällisin lohipaidat oli vaarallisempi läpi illan.

Peliitat käytti ylivoimansa tehokkaasti. Se onnistui avauserässä heti ensimmäisellä yrittämällä, kun Waltteri Merelä ohjasi limpun Kiekko-Vantaan kasvatin Aleks Haatasen loistavasta tarjoilusta sisään.

Peliitat siirtyi toisen erän alussa 0–2-johtoon Waltteri Merelän iskettyä maalin edestä ylivoimalla jälleen Haatasen esityöstä pelivälineen reppuun.

Kiekko-Vantaa kavensi kamppailun erän puolivälissä, kun Eetu Torpström pyssytti viivasta tilanteeksi 1–2 Samu Poutasen aloitusvoiton jälkeen.

Peliitat siirtyi vain minuutti myöhemmin 1–3-johtoon ykkössentteri Sakke Hämäläisen sivallettua takatolpalta kiekon verkkoon.

Pelicansin A-nuorten viime kauden tehonyrkki Aleks Haatanen (0+4)–Sakke Hämäläinen (1+2)–Waltteri Merelä (3+1) oli Vantaan illassa ilmiliekeissä.

Lohipaidat kampesi kuitenkin kamppailun väkisin tasoihin. Ensin 2–3:een kavensi sentterivirtuoosi Harri Kainulainen komean yksilösuorituksen päätteeksi. Erän lopussa juonikas laituri Petteri Villanen (1+1) ohjasi ilmasta pikkumustan perille.

Kolmas erä oli tasaista vääntöä ja molemmilla oli paikkansa kääntää peli voitoksi. Melkoista draamaa tarjoiltiin viimeisellä minuutilla.

Vain 47 sekuntia ennen loppua Peliitat siirtyi 3–4-johtoon Joona Lankisen tintattua ylivoimalla neliön keskeltä kiekon sisään.

Lohipaidat eivät luovuttaneet, vaan 10 sekuntia myöhemmin peli oli 4–4. Eetu Mäki taisteli maalin edestä limpun sisään taikuri Joonas Niemelän ja Petteri Villasen esityöstä.

Jatkoajalla mentiin päästä päähän kovaa 36 sekuntia. Lohipaitojen kapteenille Erno Hopposelle avautui ensin tuhannen taalan tontti. Heti perään vieraille avautui kahdella yhtä -vastaan hyökkäys, joka päättyi voittomaaliin. Sakke Hämäläinen tarjoili ja Waltteri Merelä päätti illna kolmannellaan Peliittojen tappioputken.

– Tasainen peli. Hyvä alku meiltä, mutta maalit jäi uupumaan siinä. Hyökkäyspelissä kaivataan edelleen maalille menemistä ja suoraviivaisuutta. Puolustuspelissä ajatus karkaa välillä liikaa hyökkäämisen puolelle jo ennen kuin meillä on edes kiekko. Harmittaa tuo jatkoaikaratkaisu, Kiekko-Vantaan päävalmentaja Kari Haakana kertoi.

Kiekko-Vantaan kausi jatkuu perjantaina Hermeksen vieraana Kokkolassa.

Kiekko-Vantaa–Peliitat 4–5 JA (0–1, 3–2, 1–1, 0–1)

07.48 0–1 Waltteri Merelä (Aleks Haatanen, Aapo Ahola) YV

20.55 0–2 Waltteri Merelä (Aleks Haatanen, Sakke Hämäläinen) YV

27.59 1–2 Eetu Torpström (Samu Poutanen)

28.58 1–3 Sakke Hämäläinen (Aleks Haatanen, Waltteri Merelä)

29.26 2–3 Harri Kainulainen

38.44 3–3 Petteri Villanen (Erno Hopponen, Eetu Mäki)

59.13 3–4 Joona Lankinen (Aapo Ahola, Aleks Haatanen) YV

59.23 4-4 Eetu Mäki (Joonas Niemelä, Petteri Villanen) IM

60.36 4-5 Waltteri Merelä (Sakke Hämäläinen) VM

Torjunnat:

Aleksanteri Heiskanen, K-Vantaa 6+10+8+0 =24 (pois 59.22–59.23)

Sami Suni, Peliitat 10+11+10+0 =31

 

Kuvat: Shaun Duncan

Mestis