Oskari Latvala on yksi Kiekko-Vantaan juniorimyllyn kirkkaimmista jalokivistä. Ensi kaudella sentterilupauksen otteista nautitaan Muikuissa.
Taitava pelintekijä Oskari Latvala debytoi jo viime kaudella Nuorten SM-liigassa, eikä arkaillut yhtään. Kurran ja EVU:n kautta Kiekko-Vantaaseen päätynyt sentteri iski viidessä ottelussa tehot 2+1.
B-nuorten SM-sarjassa syöttövirtuoosi takoi Lasse Kivekkään alaisuudessa hurjaa jälkeä ykkössentterin ruudussa. Taso pysyi illasta toiseen ja Latvala takoi joukkueelleen karsinnoissa 21 ottelussa tehot 10+28=38 ja SM-sarjassa 17 kamppailussa 10+17=27 pistettä.
– En odottanut niin hyvää kautta. Voi puhua läpimurtokaudesta. Kausi antoi osviittaa siitä, että jääkiekosta voikin tulla jotain, Oskari Latvala kertoo.
Vasta 16-vuotias sentterilupaus on valmis suureen ruutuun tulevalla kaudella Kiekko-Vantaan A-nuorissa. Toukokuussa Jokereita vastaan pelatuissa harjoitusotteluissa Latvala muodosti dynaamisen hyökkäystrion Jesse Pietikäisen ja Joonas Kaartisen kanssa.
– Joukkueena lähdetään hakemaan SM-paikkaa. Henkilökohtaisesti haluan pelata mahdollisimman hyvän kauden, Latvala sanoo.
Latvalan nimi kannattaa laittaa viimeistään nyt ylös, sillä mikäli kehitys jatkuu, niin taitava sentteri saatetaan jo nähdä piakkoin lohipaidassa Mestis-kaukaloissakin.
– Tavoitteena on, että pystyisi ammattilaisena pelaamaan. Yritän mahdollisimman pitkälle päästä Vantaan kautta, Latvala tuumii.
Millainen tarina on hyökkääjälle erikoisen pelinumeron 3 takana? Tsekkaa Latvalan koko haastattelu yltä.