Kiekko-Vantaa | Mestis

Muikut kaatoi KJT Haukat kuumassa radan varren derbyssä

19.09.2018

Kiekko-Vantaan A-nuoret kaatoivat radan varren kuumassa paikalliskamppailussa keskiviikkoiltana Trio Areenalla KJT Haukat maalein 4–1 (1–0, 2–1, 1–0).

Muikut pelasi hermostuneen alun jälkeen varsin ehjän kiekkopelin. Kiekko-Vantaa puolusti tiiviisti ja oli maalipaikoissa riittävän tehokas.

– Hieno voitto. Peli oli alkuun hermostunutta molemmilta. Paikallispelien jännite näkyi ja varsinkin nyt, kun pelaajia on vaihtanut maisemaa puolin ja toisin. Meidän lähtö peliin oli heikko, sillä olimme hitaita kiekon kanssa, Kiekko-Vantaan A-nuorten päävalmentaja Jani Manninen kertoi.

Kiekko-Vantaan maaleista kiihkeässä kamppailussa vastasivat Hannu Penttinen, Joonas Kaartinen ja kahdesti entistä seuraansa vastaan osunut Niko Lottanen.

– Toisessa erässä peli kääntyi meille. Puolustimme hyvin, alivoima oli erinomaisella tasolla ja ylivoimalla löysimme tehokkuuden. Nyt ei kiekot enää jäänyt tolppiin tai rimoihin, Manninen sanoi.

Muikkujen tolppien välissä Mikko Holopainen pysäytti 24 kiekkoa ja torjui hienon ottelun.

– Kolmannessa erässä olimme halukkaampia ja peli oli koko ajan meidän näpeissä. Maalissa Holopainen pelasi hienon ottelun, Manninen kehui.

Kiekko-Vantaan Mestis-joukkuetta kuudella kaudella luotsanneen Jami Kaupin koutsaaman KJT Haukkojen ainokaisesta vastasi toisessa erässä onnistunut Janne Mäki.

Muikut pelaa viikonloppuna kaksi kovaa vierasottelua Pohjois-Suomen kiertueella, jossa vastaan asettuvat Kajaanin Hokki ja Rovaniemen Kiekko.

– Peli kerrallaan lähdemme hakemaan voittoja. Meidän täytyy tiedostaa, ettemme voi pelata raikkainta mahdollista kiekkoa otteluiden alussa matkustamisen vuoksi. Meidän täytyy osata olla tarpeeksi tylyjä pelillisten hienouksien kanssa. Nämä ovat vaikeita reissuja, mutta myös joukkuetta yhdistäviä. Oma hohdokkuutensa näissä on, vaikkei kyllä pätkääkään glamouria, Manninen päätti.

Kiekko-Vantaa–KJT Haukat 4–1 (1–0, 2–1, 1–0)

9.04 1–0 Niko Lottanen (Jere Hänninen)

21.51 2–0 Niko Lottanen (Ville Österman, Samu Poutanen) YV

27.47 3–0 Hannu Penttinen (Eetu Peltola, Samu Poutanen) YV

36.33 3–1 Janne Mäki (Jonas Båsk, Matej Morong)

47.41 4–1 Joonas Kaartinen (Lauri Savela, Kalle Konttinen)

Torjunnat:

Mikko Holopainen, K-Vantaa 11+7+6=24

Niko Tammi, KJT Haukat 12+15+15=42

Mestis