Keskiviikkona Trio Areenalla pelataan mielenkiintoinen kärkikamppailu, kun Kiekko-Vantaan vieraaksi saapuu Lempäälän Kisa.
Sarjakakkonen Kiekko-Vantaa on aloittanut kauden erinomaisesti. Lohipaidat ovat keränneet yhdeksästä ottelusta seitsemän voiton tuoneet 21 pistettä. Vantaalaiset ovat päästäneet sarjassa vähiten maaleja.
Taitava, yritteliäs ja luisteluvoimainen Kiekko-Vantaa lähtee iltaan kolmen ottelun mittaisessa voittoputkessa. Lohipaidat keräsivät kolmesta viime viikon kamppailusta täydet yhdeksän pistettä.
– Luottavaisin mielin lähdetään pelaamaan. Meillä on yhdeksän pisteen viikko takana ja tällä viikolla pyritään samaan, Kiekko-Vantaan päävalmentaja Pasi Arvonen kertoo.
Kiekko-Vantaan kultakypärää kantaa huikean alkukauden pelannut taitava laitahyökkääjä Juuso Perttilä, joka johtaa Mestiksen pistepörssiä.
LeKi on sarjassa kolmantena ja aloittanut kauden lupaavasti. Saukkopaidat ovat keränneet kymmenestä ottelusta 20 pistettä. Peräti kolmen eri liigajoukkueen kanssa yhteistyötä tekevä LeKi on tehnyt sarjassa kolmanneksi eniten maaleja.
Myös Miika Kuuselan luotsaama ryhmä lähtee iltaan kolmen ottelun mittaisessa voittoputkessa. LeKi on pelannut varsin vahvasti vieraskaukalossa, sillä se on voittanut viidestä vieraspelistään neljä.
LeKin kultakypärää puolestaan kantaa keskushyökkääjä Antti Kangasniemi, joka on Mestiksen pistepörssissä toisena.
– Meidän pitää kotikaukalossa pystyä liikkumaan aktiivisesti. Pitää pelata voittavaa, nöyrää ja fiksua kiekkoa, eikä peli saa lähteä yhtään viemään missään vaiheessa, Arvonen tuumii.
Kiekko-Vantaa ja LeKi kohtasivat 11. lokakuuta Lempäälässä. Silloin lohipaidat rynnivät selvään 5–1-voittoon Miro Mäkisen, Viljami Wacklinin, Jussi Pelto-Arvon, Erik Embrichin ja Julius Rantaeskolan osumilla.
Huippukamppailu Kiekko-Vantaa–LeKi keskiviikkona klo 18.30 Trio Areenalla.
Loukkaantuneet:
Kimi Leppävuori
Veeti Vainio
Nico Nurmikanta
Teemu Mielonen
Pekka Niemimaa
Erik Embrich
Atte Mäkinen
Julius Rantaeskola
Kiekko-Vantaan sisäinen pistepörssi:1) Juuso Perttilä 5+9=14
2) Janne Kivilahti 4+4=8
3) Joonas Hyttinen 3+4=7
LeKin sisäinen pistepörssi:
1) Antti Kangasniemi 2+11=13
2) Jere-Matias Alanen 4+5=9
3) Tommi Välimaa 3+5=8
Tiesitkö?
1) Kiekko-Vantaan hyökkääjä Juuso Perttilä johtaa Mestiksen pistepörssiä. Perttilä lähtee illan otteluun seitsemän ottelun mittaisessa pisteputkessa.
2) Alkuperäinen Mestis-seura Kiekko-Vantaa ja keväällä 2007 toiseksi korkeimmalle sarjatasolle noussut LeKi ovat kohdanneet historian aikana 48 kertaa. Voitot ovat Kiekko-Vantaan hyväksi 25–23.
3) LeKi on voittanut viimeksi Trio Areenalla K-Vantaan noin kaksi vuotta sitten (7.10.2015 1–3). Lohipaidat ovat voittaneet kolme edellistä kohtaamista Vantaalla.
Seuraa heitä:
#19 Alex Levänen, K-Vantaa
Iski kauden avausmaalinsa lauantaina RoKia vastaan. Juonikas ja taitava sentteri tekee peliä tyylikkäästi. Luo maalipaikkoja pienillä näppärillä syötöillä ketjukavereilleen ja pelaa fiksusti kahteen suuntaan.
#24 Jere-Matias Alanen, LeKi
Raamikas hyökkääjä pelaa tehokasta debyyttikautta Mestiksessä. Tappara-laina johtaa sarjan tulokkaiden pistepörssiä. Oli viime kaudella Tapparan A-nuorten paras pistemies 46 tehopisteellään. Hyvät hyökkäyspään taidot.