Kiekko-Vantaa | Mestis

17.9. Kiekko-Vantaa - LeKi: Raportti

17.09.2014

Otteluraportti:

Kiekko-Vantaa jatkoi loistavia otteitaan kotijäällään ja kaatoi vierasjoukkue LeKin vakuuttavasti maalein 6-2. Lohipaitojen kulmakiveksi nousi tehokas ylivoimapelaaminen. Varsinkin lohipaitojen ykköskentällinen oli tehokkaalla pelipäällä.

LeKi hallitsi avauserää, kun puolestaan isäntien pelissä näkyi viikon tauko tositoimista. Mäyräpaidat onnistuivat värkkäämään tulikuuman kamppailun ensimmäisen maalin alivoimalla Tappara-laina Henri Tuomisen toimesta.

-Ensimmäisessä erässä näkyi viikon tauko. Tiedettiin, että LeKi on kova ryhmä. Erätauolla saatiin käytyä asioita läpi ja korjattua niitä, Kiekko-Vantaan päävalmentaja Jami Kauppi kertoi.

Kiekko-Vantaa karisti karstat jaloista erätauolla ja joukkue tuli KooKoo-ottelusta tutulla aktiivisella pelillä toiseen erään. Se toikin tulosta oikein kunnolla. Maaliahne laituri Artem Iossafov iski ranteella tärkeän tasoituksen, HIFK-laina Juha Tarkkanen pommitti 2-1-johtomaalin ja Tverin tiikeri lisäsi johtoa illan toisella komealla osumallaan.

Varsinkin taikuri Artem Iossafovin (2+2) ja Tomi Tuomiston (0+4) yhteispeli hyökkäysalueella oli silmiä hivelevää ja jälki sen mukaista.

Suomi-sarjan pistepörssin viime kaudella voittanut Markus Jokinen ohjasi toisen erän lopussa Jimi Santalan kudin ohi lohipaitojen maalilla erinomaisen kamppailun torjuneen Kevin Lankisen. Se oli LeKille tärkeä tasoitus, jonka avulla vierasjoukkue pysyi vielä ottelussa mukana.

Tuomareiden tiukka linja ja Kiekko-Vantaan aktiivinen sekä pelinopea pelitapa oli myrkkyä LeKille päätöserässä. Lohipaitojen ylivoima oli tehokasta, sillä kotijoukkue onnistui kolmannessa erässä värkkäämään peräti kolme maalia juuri ylivoimalla.

Ensin Jarmo Jokila nautti maalin kulmalta Iossafovin tarjoilusta ja kumautti kiekon verkon perukoille. Tämän jälkeen mailataituri Iikka Kangasniemi ja Victor Westermarck petasivat paikan Tarkkaselle, jonka kuti painui ohi viime kaudella vielä Kiekko-Vantaan maalia vartioineen Aaro Peltosen. Loppulukemat 6-2 iski syöttövelho Tomi Tuomiston mainiosta esityöstä Henri Tamminen.

-Olihan meillä kova ryhmä kasassa tänään ja paljon oli liigakokemusta, mutta ei tiedetä yhtään, että kuinka kauan. Perjantaina tulee paljon muutoksia ja tuoreita jalkoja, Kauppi sanoi.

-Hyvä voitto tänään. Viihdyttävä peli oli, mutta taklauksia kaipaisin vielä enemmän, Kauppi jatkoi

Kiekko-Vantaan kausi jatkuu perjantaina kauden ensimmäisellä vierasottelulla Heinolan Peliittoja vastaan. Lohipaitojen seuraava kotiottelu puolestaan pelataan jo tulevana lauantaina, kun vastaan asettuu Jukurit.

Tomi Tuomisto Lohiradion haastattelussa ottelun jälkeen:

 

Teksti: Mikko Mannonen
Haastattelu: Janne Tikkaoja

 

Mestis