Kuvat: Riku Laukkanen / HIFK
Puolustaja Otto Salin ja hyökkääjä Kasper Halttunen lohipaitaan.
Kiekko-Vantaa vahvistaa joukkuettaan kahdella todella mielenkiintoisella nuorella lupauksella, kun HIFK:n puolustaja Otto Salin ja hyökkääjä Kasper Halttunen liittyvät joukkueeseen toistaiseksi voimassa olevilla lainasopimuksilla. Salin ja Halttunen kuuluvat Liiga-seurojen nimeämälle nuorten pelaajien listalle ja ovat näin oikeutettuja siirtymään Vantaalle.
– Iso kiitos HIFK:lle, että saimme Oton ja Kasperin auttamaan meitä Vantaalle. Saatiin kaksi hyvää vahvistusta joukkueeseen. Katsoimme alkuviikosta pelaajatilannetta ja totesimme, että halusimme vahvistaa joukkuetta vielä nuorten pelaajien listalta ennen pudotuspelejä, Kiekko-Vantaan päävalmentaja Jani Manninen kertoo.
Salin, 19, on äärimmäisen taitava kiekollinen puolustaja, joka avaa peliä hyvin ja lukee peliä älykkäästi. Salin on Los Angeles Kingsin viidennen kierroksen varaus viime kesältä. Oikealta laukova puolustaja on pelannut tällä kaudella Liigassa 27 ottelua tehoilla 2+6 ja Salin pelasi myös Suomen U20 MM-kisajoukkueessa. EJK-kasvatti Salin on voittanut urallaan U16 SM-hopeaa 2019 Jokereissa ja U18 MM-pronssia keväällä 2022.
– Ode on hyvin liikkuva kiekollinen puolustaja, joka pystyy voittamaan ja ohittamaan ensimmäisen vastustajan ja avaa peliä hyvin. Ode tykkää osallistua aktiivisesti hyökkäyspeliin. Uskon, että hän on meidän pakistoon erittäin hyvä lisä, Manninen sanoo
Halttunen, 17, on ikäluokkansa kärkilupauksia maailmassa. Oikealta laukova laitahyökkääjä omaa erinomaisen laukauksen ja hyödyntää raamejaan mallikkaasti. Toisen polven liigakiekkoilija on nakuttanut tällä kaudella HIFK:n U20-joukkueessa 18 ottelussa tehot 18+6=24 ja Liigan puolella 27 ottelussa saalistanut yhden syöttöpisteen. Halttunen paukutti viime kaudella Jokereiden U20-joukkueessa 41 ottelussa tehot 24+14=38 ja valittiin vuoden tulokkaaksi. Vuosaaren Viikinkien kasvatti voitti viime kaudella myös U18 MM-pronssia ja U18 SM-sarjassa hopeaa. Halttunen varataan NHL:ään ensi kesänä.
– Kasper on isokokoinen hyökkääjä, jolla on valtava maalintekopotentiaali. Hänellä on erinomainen laukaus. Kasper tuo meille mahdollisuuksia hyökkäyspäähän ja uhkaa ylivoimalle, Manninen kertoo.
Tervetuloa Loheen, Otto ja Kasper!