Lauantai-ilta tarjoili vauhdikasta ja viihdyttävää jääkiekkoa Kuljetusrinki areenan katsojille.
Ennen ottelua hallilla jaettiin 100 ensimmäiselle ilmaisia ämpäreitä. Ensimmäinen ämpäri oli täytetty Jolloksen vauhtikarkeilla ja varustettu pelaajien nimmareilla. Innokkaimmat jonottajat olivat paikalla jo puolen päivän aikaan, ja odotus palkittiin ämpärillä täynnä Jolloksia.
Osaan ämpäreistä oli pohjaan piilotettu numero, jonka avulla katsojat pystyivät lunastamaan itselleen palkintoja. Palkintoina oli lahjakorttia Manhattan Steak Houseen, K-citymarket kivistöön, Punto e Pastaan, Porvoo Skihin sekä tuotepalkinto.
Peli oli alusta asti vauhdikasta, molempien joukkueiden jahdatessa avausmaalia. Ajassa 10:20 Lohet saivat jutun juonesta kiinni, kun Aatu Laakso vei Lohet 1–0 johtoon! Maali oli Laaksolle kauden ensimmäinen. Syöttäjiksi merkittiin Niclas Tenhovuori ja Santeri Haakana. Ketterä oli lähellä nousta tasoihin 39 sekuntia ennen erän loppua, mutta laukaus meni täpärästi ohi maalin. Erä tarjosi hyviä tilanteita molemmissa päädyissä, mutta viimeistely ontui ja maalivahdit pitivät luukkunsa visusti kiinni.
Toisen erän alussa Kiekko-Vantaan kultakypärää kantaneella Veeti Räsäsellä oli mahdollisuus kasvattaa pisteputkeaan seitsemän ottelun mittaiseksi ajassa 21:38 maalin ammottaessa tyhjyyttään, mutta viimeistely jäi kuitenkin vajaaksi. Ketterälle tarjottiin mahdollisuus tasoittaa peli Niclas Tenhovuoren huitoessa itsensä jäähylle ajassa 23:04. Ylivoima ei kuitenkaan tuottanut tulosta Ketterälle ja peli jatkui Lohien johdossa. Myös Santeri Haakanalla oli paikka lyödä Lohet 2–0-johtoon, mutta upea laukaus kilahti ikävästi tolppaan. Toinen erä mentiin vahvasti Lohien määrätessä tahtia.
Kolmannessa erässä Ron Gustafssonin laukaus vei Lohet 2–0-johtoon ajassa 45:48. Maalin syöttäjinä Patrik Satosaari ja Juuso Fagerström. Lohille tarjottiin mahdollisuutta kasvattaa johtoaan Ketterän Atte Heinäsen ottaessa jäähyn kiinnipitämisestä ajassa 49:15. Paikoista huolimatta Lohet eivät onnistuneet hyödyntämään ylivoimaansa. Ajassa 54:10 Ketterän Juho Hallikas lähti istumaan poikittaisesta mailasta. Jäähyn ensimmäinen puolisko oli vahvasti Lohien hallussa, mutta lisää maaleja ei nähty. Jäähyn toisella puoliskolla kiekko jäi aloituksen jälkeen pyörimään pelaajien luistimien ja mailojen keskelle. Lopulta Ketterä sai kaivettua kiekon itselleen, josta Eemil Laurell karkasi vaaralliseen 2–1-hyökkäykseen. Laurell päätti ratkaista tilanteen laukomalla itse, mutta Auvinen veti tilanteessa pidemmän korren. Näin ollen viimeiset minuutit jatkettiin Lohien johdossa Ketterän yrittäessä hakea kavennusta ilman maalivahtia ajassa 58:20 ja 59:06. Lohet eivät kuitenkaan taipuneet, vaan summerin soidessa tulos näytti 2–0 Lohien iloksi.
Severi Auvinen nollasi kaikki Ketterän 25 (12+7+6) laukausta ja näin ollen kerrytti tililleen jo kauden toisen nollapelin. Ketterän Reima-Ville Roosille torjuntoja kertyi 38 (16+9+13).
Voiton myötä Kiekko-Vantaa nousi sarjan kärkeen! Tästä on hyvä jatkaa seuraavaan viikkoon, kun lauantaina 24.10. vieraaksi saapuu TUTO!



