Kiekko-Vantaa | Mestis

Nuorten SM-liigan pistehai Aku Kinnari lohipaitaan

19.05.2020

Nuorten SM-liigassa hurjaa jälkeä tehneen juonikkaan hyökkääjälupauksen Aku Kinnarin otteista saadaan nauttia ensi kaudella Vantaalla.

Kiekko-Vantaa on tehnyt ensi kauden kattavan sopimuksen hyökkääjä Aku Kinnarin kanssa.

– Todella hyvin mielin saavun Vantaalle. Olen kuullut paljon hyvää organisaatiosta. Haluan pelata hyvän kauden ja menestyä joukkueena, Aku Kinnari kertoo.

Kinnari, 21, oli viime kaudella Tapparan A-nuorten ykkössentteri ja takoi 51 runkosarjaottelussa tehot 26+31=57. Kauden aikana Kinnari pelasi myös kaksi Mestis-ottelua lainalla Hermeksessä. Kesken jääneissä pleijareissa juonikas hyökkääjä tehtaili kolmessa ottelussa Tapparalle tehot 1+4. Kinnari oli Nuorten SM-liigan pistepörssin kakkonen ja valittiin sarjan toiseen tähdistökentälliseen.

Kangasalalla syntynyt Lempäälän Kisan kasvatti on ollut kahdella edellisellä kaudella yksi Nuorten SM-liigan tehokkaimmista hyökkääjistä ja nakuttanut joka ikäluokassa hurjia pistemääriä.

Pienikokoinen Kinnari on pelaajatyypiltään taitava pelintekijä. Kinnari on älykäs pelaaja, nopea luistimilla, hyvä syöttäjä ja pystyy myös itse ratkomaan. Lisäksi hän pystyy pelaamaan niin sentterinä kuin laidassakin.

– Akulle on luonnollinen siirtymä seuraavaksi miesten peleihin ja Mestikseen. Viime kaudella Aku pääsi jo haistelemaan parin matsin verran Mestis-tunnelmaa. Kyseessä on Tapparan junioriputken läpikäynyt pelaaja, joka on pelannut kaksi edellistä kautta piste per tahdilla. Aku tuo joukkueeseen taitoa, oveluutta ja lisää vauhtia jäälle, Kiekko-Vantaan päävalmentaja Mika Niskanen kertoo.

Kinnarin mietteitä luvassa lisää huomenna.

KUVA: Riku Laukkanen

Mestis