Kiekko-Vantaa | Mestis

Kiekko-Vantaan valmennustiimi kaudelle 2022–23 on valmis – Janne Tuunanen ja Riku Helenius täydentävät valmennusryhmän

19.01.2022

Kuva: Shaun Duncan

Kiekko-Vantaan valmennusryhmä kaudelle 2022–23 on valmis. Päävalmentajana toimii Jani Manninen ja hän saa avukseen Janne Tuunasen sekä maalivahtivalmentajaksi saapuvan Riku Heleniuksen. 

– Meillä on kasassa hyvä valmennusryhmä kaudelle 2022–23. Saimme juuri sellaiset palaset tähän, jotka halusimme. Hienoa päästä tekemään Jannen ja Rikun kanssa hommia. Nyt kuitenkin keskitytään tähän hetkeen ja tähän kauteen ja taustalla seurassa valmistellaan myös tulevaa, Kiekko-Vantaan kauden 2022–23 päävalmentaja Jani Manninen kertoo.

Kiekko-Vantaa on solminut kauden 2022–23 kattavat valmentajasopimukset Janne Tuunasen ja Riku Heleniuksen kanssa. Kahdesti päävalmentajana joukkueensa Mestiksen runkosarjan voittajaksi luotsannut Janne Tuunanen saapuu apuvalmentajaksi. 

– Janne on tuttu kaveri minulle vuosien takaa. Hienoa, että saatiin viimeisen päälle ammattimies tiimiin mukaan. Jannella on paljon annettavaa erityisesti pelin opettamiseen ja ennen kaikkea hän on hyvä tyyppi, Manninen sanoo. 

Tuunanen, 40, on pitänyt tällä kaudella välivuoden joukkuevalmentamisesta, mutta on työskennellyt Viima Hockey´lla. Mestiksessä savonlinnalaislähtöinen valmentaja on luotsannut kahdesti joukkueensa runkosarjan voittajaksi Hermeksessä kaudella 2018–19 ja Kiekko-Espoossa kaudella 2020–21. Tuunanen on niittänyt mainetta myös nuorten sarjoissa valmentajana, sillä hänet on valittu niin U16 kuin U18 SM-sarjojen parhaaksi valmentajaksi. 

– Todella odottavaiset fiilikset. Ei malttaisi odottaa, että päästään Janin ja Rikun kanssa hommiin. Vuosi ilman joukkueen parissa työskentelyä on tehnyt hyvää, vaikka palava halu on takaisin sorvin ääreen. Olen saanut vähän etäisyyttä siihen hektiseen arkeen ja viettää aikaa perheen kanssa. Nyt olen valmis palaamaan penkin taakse täysin palkein, Janne Tuunanen kertoo. 

– Jani kyseli minulta halukkuutta lähteä tähän projektiin ja kiinnostus heräsi kyllä ihan heti. Tunnen Janin entuudestaan ja on hieno juttu päästä tekemään yhteistyötä. Pyrin tuomaan omat vahvuuteni Janin avuksi ja olemaan oma itseni. Uskon siihen, että kun treenataan hyvin, niin pelataan hyvin. Työnteko on varmasti iso arvo ensi kaudella, Tuunanen sanoo. 

Upean uran Suomessa ja maailmalla torjunut Riku Helenius ottaa puolestaan haltuunsa Kiekko-Vantaan maalivahtivalmennuksen. Helenius jatkaa tehtävänsä ohella myös Jokereiden organisaatiossa maalivahtivalmennuksen parissa. 

– Rikulla on oman peliuransa kautta jo paljon annettavaa meidän ensi kauden maalivahdeille. Riku on kirkassilmäinen maalivahtivalmentaja, jolla on kova halu kehittää myös itseään ja on tosi motivoitunut työhönsä, Manninen sanoo. 

Helenius on toiminut tällä kaudella Jokereissa juniorimaalivahtien kehitysvalmentajana U16-, U18- ja U20-ikäluokissa. Hän voitti pelaajaurallaan muun muassa U18 MM-hopeaa, Suomen mestaruuden 2012 JYP-paidassa ja valittiin tuolloin Liigan parhaaksi maalivahdiksi. Helenius torjui kiekkoja myös kolme kautta Jokereiden KHL-joukkueessa. Pelaajauran NHL:ään ensimmäisellä kierroksella aikoinaan varattu maalivahti lopetti kauteen 2020–21. 

– Tämä on hieno mahdollisuus itselle ja seuraava steppi maalivahtivalmentajana. Haluan olla omalla panoksellani viemässä maalivahteja eteenpäin ensi kaudella niin Vantaalla kuin Jokereissakin. Tämän kauden aikana olen oppinut millainen maalivahtivalmentaja olen ja millainen haluan olla. Tämä vuosi on tuonut uusia näkökulmia itselle ja varmasti sieltä omalta peliuralta on annettavaa eteenpäin, Riku Helenius sanoo. 

Mestis