Puolustaja Elias Ulander liittyy lohipaitojen vahvuuteen.
Kiekko-Vantaa on tehnyt toistaiseksi voimassa olevan sopimuksen puolustaja Elias Ulanderin, 23, kanssa.
– Hienoa, että saadaan ”Ulle” meidän mukaan ja vahvistusta pakistoon. Hän on erittäin hyvä yleispuolustaja tälle tasolle ja kiekollistakin taitoa löytyy, kuten juniorivuosien pistemäärät osoittavat. Uskon, että ”Ulle” pystyy auttamaan meitä paljon ja toivotaan, että hän saa täällä otettua seuraavan stepin eteenpäin, Kiekko-Vantaan päävalmentaja Mika Niskanen kertoo.
Ulander on pelannut urallaan 99 liigaottelua HIFK:n, KooKoon ja Pelicansin riveissä. Mestis-kokemusta löytyy 16 ottelun verran Jokipojista ja RoKista.
Kovia pistemääriä junioreissa takonut Ulander on voittanut urallaan U16 SM-pronssia 2013 HIFK:ssa, U20 SM-pronssia HIFK:ssa ja SM-pronssin HIFK:n liigajoukkueessa keväällä 2018.
Hyvin kiekolla pelaava Ulander voitti kaudella 2016–17 U20 SM-sarjan puolustajien pistepörssin ja valittiin kauden päätteeksi sarjan parhaaksi puolustajaksi.
Viime kaudella Ulander edusti peräti neljää eri seuraa: HIFK:ta, Jokipoikia, RoKia ja Pelicansia.
Puolustaja liittyi Kiekko-Vantaaseen tiistaina. Ulander pelaa lohipaidassa numerolla 22.
– Saavun Kiekko-Vantaaseen hyvillä mielin. Yritän tuoda kiekollista osaamista joukkueeseen, mutta oma pää edellä mennään, sillä se on puolustajalle ykkösprioriteetti, Elias Ulander sanoo.