
04.02.2025
Viitaten Eteläpääty Ry:n ulostuloon boikotoida 12.2. klo 18.30 Tikkurilassa pelattavaa Kiekko-Vantaa – Jokerit -ottelua. Syyksi Eteläpääty ry ilmoitti lippujen korkean hinnoittelun.
Kiekko-Vantaa perustaa omien ottelutapahtumiensa hinnoittelun kysynnän ja tarjonnan väliseen suhteeseen. Kaikki viime sekä tämän kauden kotiottelumme Jokereita vastaan ollaan loppuun myyty, ja on ollut harmittavaa, että merkittävä määrä ihmisiä on jäänyt hallin ulkopuolelle. Sikäli meillä olisi enemmän kuin 2004 asiakaspaikkaa jäähallissa, niin yksikköhinta olisi varmasti matalampi.
Lisäksi haluamme korostaa, että olemme huomioineet erityisryhmät, joille tarjoamme edullisempia lippuja, myös Jokereita vastaan. Esimerkiksi alle 7-vuotiaat pääsevät aikuisen seurassa ilmaiseksi otteluun. Perhekoon ollessa kaksi aikuista ja kaksi lasta, niin lapset pääsevät ilmaiseksi otteluun. Alennettu hinta koskee myös 7-16 -vuotiaita, jotka maksavat ottelusta vain 13 euroa (sis. ALV).
Olemme tietysti pahoillamme Eteläpääty ry:n puolesta, mutta ihmettelemme, ettei sieltä olla oltu seuraamme yhteydessä. On yleensä tavanomaista neuvotella ryhmäalennuksesta. Olemme aikaisemmin löytäneet yhteisen ymmärryksen. Näin toimittiin viimeksikin Jokeri-kannattajien kanssa, koskien syksyn harjoitusotteluita.
Toivomme luonnollisesti, että jatkossa seuraamme ollaan tällaisissa tapauksissa hyvissä ajoin yhteydessä. Uskomme, että löydämme varmasti yhteisen ymmärryksen, sikäli keskusteluja halutaan käydä aiheesta.
Toivomme, että suuri yleisö tulee paikan päälle katsomaan, kun Kiekko-Vantaa ja Jokerit kohtaavat viimeistä kertaa Tikkurilan jäähallissa tämän kauden runkosarjassa. Ovet avataan otteluun klo 17.30.
Jääkiekkoterveisin,
Kiekko-Vantaa Hockey OySuodata teemoittain
Uusimmat uutiset
06.10.2026
Vantaan Energian Liike-energiaa elämään ottelu torstaina 15.10.
06.10.2026
Oktoberfestit ja syysloman perheottelut
02.10.2026
Muutoksia lainapelaajiin
25.09.2026
Rasmus Lahnaviik palaa Jokereihin, Jesse Liuksiala Vantaalle
23.09.2026
Tiedote: Kiekko-Vantaa Hockey Oy hakee pitkäaikaista rahapelikumppania
22.09.2026
Kiekko-Vantaan uusi sisääntulobiisi nyt myös Spotifyssa!

