Kiekko-Vantaa on tehnyt kauden 2023–24 kattavan jatkosopimuksen puolustaja Oliver Tuhkasen kanssa.
Vantaan oma poika Oliver Tuhkanen, 21, nähdään lohipaidassa myös ensi kaudella.
– Olemme erittäin iloisia, että Olkku jatkaa kasvattajaseurassaan ja näkee tämän parhaana paikkana kivuta kohti Liigaa. Olkku on taitava pelaaja luistimilla, pelaa hyvin kiekolla ja pystyy puolustamaan laadukkaasti. Hän vastasi huutoon ja löi päättyneellä kaudella läpi ja oli meidän parhaita pakkeja, Kiekko-Vantaan pelaajakoordinaattori Mikko Mannonen kertoo.
– Olkku pelasi vahvan kauden ja lupa on odottaa kehityksen jatkuvan ensi kaudellakin. Tärkeä palanen joukkueelle tasakentällisin ja erikoistilanteissa. Olkku on positiivinen persoona kopissa ja antaa jäällä aina kaiken itsestään, Kiekko-Vantaan päävalmentaja Jani Manninen sanoo.
Tuhkanen löi päättyneellä kaudella läpi Mestiksessä. Taitava ja hyvin liikkuva kiekollinen puolustaja saalisti 51 ottelussa tehot 6+13=19.
Tuhkanen on pelannut Mestiksessä 72 ottelua Kiekko-Vantaassa. Hän debytoi kasvattajaseurassaan Mestiksessä kaudella 2020–21.
– Jatkan Vantaalla todella hyvin mielin, sillä täällä on pelaajan hyvä olla. Se on iso juttu mulle, että saa vantaalaisena pelata oman kasvattajaseuran edustusjoukkueessa. Viime kausi meni henkilökohtaisesti hyvin, mutta tiedän, että pystyn olemaan vieläkin parempi, Oliver Tuhkanen sanoo.
Tuhkanen pelaa ensi kaudellakin pelinumerolla 17.
Seuraava jatkosopimus julkaistaan maanantaina. Uusia nimiä julkaisemme toukokuun alusta lähtien.