Kiekko-Vantaa kaatoi harjoituskauden avausottelussa Ketterän maalein 6–3.
Kiekko-Vantaa nappasi hienon voiton Imatralla torstaina kaadettuaan Ketterän lukemin 6–3. Vauhtia oli kuin Monzassa, sillä tempo oli kaukalossa kova. Lohipaitojen pelissä oli paljon hyvää.
– Tosi kovavauhtinen peli. Saatiin paljon dataa, josta on hyvä ammentaa oppia. Ilme oli hyvä ja saatiin näkymään ainakin häivähdys harjoitelluista asioista. Hyökkkäyspeli oli vielä aika luomua, mutta edetään askel kerrallaan, Kiekko-Vantaan päävalmentaja Jani Manninen kertoi.
Kiekko-Vantaa aloitti maalinteon ottelussa, kun ajassa 9.18 taikuri Okko Kangasniemi teki peliä ja puolustaja Matias Lentämäki viimeisteli rystyllä yläpeltiin. Lohi lisäsi johtoaan ajassa 16.23, kun Niko Somppi iski läpiajosta tilanteeksi 0–2.
Toisessa erässä nähtiin peräti kuusi maalia. Kiekko-Vantaa tuli vahvasti erän alkuun ja iski kolmesti: työmyyrä Markku Kitunen iski maalin edestä Jasper Matilaisen hienosta tarjoilusta 0–3, hienon pyörityksen päätteeksi tshekkipuolustaja Adam Srdinko latasi 0–4 Miko Rautaman sekä Totte Mobergin esityöstä ja Mikael Menna survoi maalin edestä ylivoimalla tilanteeksi 0–5 Matilaisen ja taikuri Kangasniemen syötöistä.
Ketterä avasi maalihanansa ajassa 32.19, kun puolustaja Santeri Salmela viimeisteli ylivoimalla suorasta hyökkäyksestä. Kiekko-Vantaa rokotti kuitenkin vain minuutti myöhemmin, kun Perttu Iso-Kuortti päätti kliinisesti hienon suoran hyökkäyksen kolmelta kaistalta.
Toisen erän viimeisillä sekunneilla Ketterän Aleksi Akkila tuikkasi irtokiekon sisään.
Kolmannessa erässä Kiekko-Vantaa ei antanut voiton luisua käsistä, vaan pelasi loppuun saakka jämäkästi.
Ketterän Joona Lankinen ohjasi ottelun lopussa ylivoimalla 3–6-kavennuksen neliön keskeltä.
Vantaalaisten maalilla Juuso Helomaa oli mies paikallaan ja koppasi 26 kiekkoa.
Kiekko-Vantaan harjoitusottelut jatkuvat jo heti huomenna, kun joukkue matkustaa Suomi-sarjajoukkue Järvenpään Haukkojen vieraaksi.
Ketterä–K-Vantaa 3–6 (0–2, 2–4, 1–0)
9.18 0–1 Matias Lentämäki (Okko Kangasniemi)
16.23 0–2 Niko Somppi (Matias Lentämäki)
22.13 0–3 Markku Kitunen (Jasper Matilainen)
22.45 0–4 Adam Srdinko (Totte Moberg, Miko Rautama) SR
24.03 0–5 Mikael Menna (Jasper Matilainen, Okko Kangasniemi) YV
32.19 1–5 Santeri Salmela (Jimi Rönkkönen, Jani Taskula) YV
33.46 1–6 Perttu Iso-Kuortti (Niko Somppi, Olli Maansaari)
39.37 2–6 Aleksi Akkila (Jani Taskula, Jimi Rönkkönen)
57.20 3–6 Joona Lankinen (Jesse Viskari, Riku Tuomola) YV
Torjunnat:
Reima-Ville Roos, Ketterä 7+8+7=22
Juuso Helomaa, K-Vantaa 11+8+7=26