Kiekko-Vantaa koki 4–6-tappion kotikaukalossa Kiekko-Espoota vastaan.
Kiekko-Vantaa ja Kiekko-Espoo iskivät yhteen torstaina Tikkurilan Areenalla, jossa nähtiin vauhdikas, jännittävä ja intensiivinen kiekkopeli.
Kiekko-Espoo aloitti pelin vahvasti ja meni johtoon Jaakko Heikkisen maalinedusohjauksella.
Kiekko-Vantaa tasoitti kamppailun illan ensimmäisellä ylivoimalla, kun kultakypärä Santeri Hartikainen raapaisi ranteella kiekon pönttöön.
Vain pari minuuttia myöhemmin Lohi siirtyi johtoon, kun Niklas Nordgren ohjasi maalin edestä Joona Vainion viivakudin sisään.
Kiekko-Vantaa pelasi hyvin johtoasemassa, mutta sitten kaksi peräkkäistä jäähyä kostautui erän lopussa. Lohi selvitti kahden miehen alivoiman hyvin, mutta lopulta vieraiden kultakypärä Arttu Tuomaala napautti yläkulmaan.
Toinen erä oli Kiekko-Espoon erä ja se iski kahdesti: heti erän alkuun Terry And kiihdytti maalintekoon ja erän puolivälissä pyörityksen päätteeksi Miro Keskitalo sivalsi tilanteeksi 2–4.
Kolmannessa erässä Kiekko-Vantaa laittoi pöytään kirin, mutta se ei pisteitä tuottanut.
Alivoimalla Santeri Hartikaisella oli paikka kaventaa Rasmus Lahnaviikin tarjoilusta. Hetkeä myöhemmin taikuri Okko Kangasniemi oli läpiajossa.
Kiekko-Espoo siirtyi kolmannen erän puolivälissä 2–5-johtoon, kun Joona Tamminen laukoi viivalta kiekon sisään.
Kiekko-Vantaa ei periksi antanut, vaan Niklas Nordgren kiepautti taidokkaasti vanhanaikaisella 3–5-kavennuksen.
Mutta heti maalin jälkeisessä vaihdossa Kiekko-Espoon Jaakko Heikkinen käveli turhan helposti maalintekoon.
Kiekko-Vantaa ei lannistunut, vaan neljä minuuttia ennen loppua komean sommitelman päätteeksi Oliver Tuhkanen latasi kavennuksen.
Kiekko-Vantaa painosti lopussa ja pääsi pelaamaan myös ylivoimalla, mutta tolpat pelasti Espoon. Totte Moberg ja Santeri Hartikainen laukoivat tolppaan.
Kiekko-Espoo vei back to back -otteluiden ensimmäisen näytöksen. Huomenna Kiekko-Vantaalla on revanssin paikka Espoossa.
Kiekko-Vantaa–Kiekko-Espoo 4–6
3.42 0–1 Jaakko Heikkinen (Juho Koivusaari, Eetu Pylkkänen)
6.18 1–1 Santeri Hartikainen (Joona Vainio, Perttu Iso-Kuortti) YV
8.21 2–1 Niklas Nordgren (Joona Vainio, Olli Maansaari)
17.04 2–2 Arttu Tuomaala (Janne Hämäläinen, Roope Elimäki) YV
20.54 2–3 Terry And (Arttu Tuomaala, Miro Keskitalo)
31.51 2–4 Miro Keskitalo (Eetu Paasovaara, Morten Jürgens)
49.44 2–5 Joona Tamminen (Vili Laitinen)
54.56 3–5 Niklas Nordgren (Jasper Matilainen, Robin Laukkanen)
55.48 3–6 Jaakko Heikkinen (Tommi Takaveräjä)
56.18 4–6 Oliver Tuhkanen (Totte Moberg, Joona Vainio)
Torjunnat:
Paavo Hölsä, K-Vantaa 14+11+11=36
Jani Lampinen, K-Espoo 8+5+5=18 (vaihto ajassa 56.18 4–6)
Oskari Parviainen, K-Espoo 0+0+5=5