Kiekko-Vantaa | Mestis

Kiekko-Vantaa nälkäisenä vieraskiertueelle

23.11.2023

Kiekko-Vantaa kohtaa viikonloppuna vieraskiertueella perjantaina Iisalmen Peli-Karhut ja lauantaina Kajaanin Hokin. 

Kiekko-Vantaa on harjoitellut alkuviikon määrätietoisesti ja on jälleen valmis kamppailemaan pisteistä. 

Kiekko-Vantaa on tasaisessa sarjassa kahdeksantena ja saalistanut 15 ottelusta 22 pistettä. Sijat 3–11 on kahdeksan pisteen sisällä toisistaan. 

Kiekko-Vantaa palasi maajoukkuetauolta viime perjantaina kaatamalla kotikaukalossa KeuPa HT:n maalein 3–0. Lohen maalissa Paavo Hölsä pelasi kauden toisen nollapelinsä ja maaliverkkoa hyökkäyspäässä heiluttivat kahdesti osunut Jasper Matilainen ja kauden ensimmäisensä viimeistellyt Miko Rautama.

Kiekko-Vantaan paras pistemies on Santeri Hartikainen, joka on saalistanut 15 ottelussa tehot 8+14=22. Taitava sentteri on Mestiksen pistepörssissä kolmantena.  

Perjantaina haaste on kiistatta kovin mahdollinen, sillä IPK on ollut kiistatta alkukaudesta sarjan paras joukkue. 

Kiekko-Vantaan täytyy kyetä perjantaina jokaisella osa-alueella parhaimpaansa. Heti alusta saakka koko joukkueen täytyy olla valmis pelaamaan ja etenkin kamppailemaan. 

IPK on sarjan piikkipaikalla ja kerännyt 18 ottelusta kasaan 44 paunaa. Eroa toisena olevaan Ketterään on seitsemän pistettä. 

IPK on voittanut 10 edellisestä ottelustaan kahdeksan. Viime viikolla se koki vieraissa 1–4-tappion RoKille keskiviikkona, mutta lauantaina se rökitti Kooveen kotonaan maalein 6–2. 

Marko Tuomaisen luotsaama IPK on ollut vahva kotonaan, sillä se on voittanut kauden 10 kotiottelustaan kahdeksan. 

IPK:n paras pistemies on NHL-seura Washington Capitalsin sopimuspelaaja Ludwig Persson, joka on takonut 18 ottelussa pisteet 3+20=23. Ruotsalaishyökkääjä on Mestiksen pistepörssissä toisena. 

Kiekko-Vantaalla on hampaan kolossa, sillä ennen maajoukkuetaukoa IPK haki Tikkurilasta kolme pistettä lukemin 2–9. 

IPK–Kiekko-Vantaa perjantaina klo 18.30 Kankaan Montussa. Ottelua voit seurata MTV Katsomosta. 

Seuraa heitä:

#18 Jasper Matilainen, K-Vantaa

– Neljän ottelun pisteputkessa. Tehnyt neljään edelliseen otteluun tehot 4+1. Liukasliikkeinen ja hyvän maalivainun omaava peluri. 

#27 Alex Berardinelli, IPK

– Taitava jenkkisentteri iski Lohen reppuun hattutempun marraskuun alussa. Viiden ottelun pisteputkessa. 

Kiekko-Vantaan sisäinen pistepörssi:

1) Santeri Hartikainen 8+14=22

2) Okko Kangasniemi 5+11=16

3) Ville Sivonen 5+8=13

4) Niklas Nordgren 2+8=10

5) Jasper Matilainen 7+1=8

IPK:n sisäinen pistepörssi:

1) Ludwig Persson 3+20=23

2) Alex Berardinelli 10+11=21

3) Juuso Heikkilä 7+12=19

4) Veikka Halonen 7+11=18

5) Austin Alger 10+5=15

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä paremman selauskokemuksen tarjoamiseksi.
Näihin kuuluvat olennaiset evästeet, jotka ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta, sekä muut evästeet, joita käytetään esim. anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Huomaa, että asetuksista riippuen kaikki sivuston toiminnot eivät välttämättä ole käytettävissä. Mikäli muutat valintoja, niin päivitä sivu uudelleen asetusten tallentamisen jälkeen.
Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä paremman selauskokemuksen tarjoamiseksi.
Näihin kuuluvat olennaiset evästeet, jotka ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta, sekä muut evästeet, joita käytetään esim. anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Huomaa, että asetuksista riippuen kaikki sivuston toiminnot eivät välttämättä ole käytettävissä. Mikäli muutat valintoja, niin päivitä sivu uudelleen asetusten tallentamisen jälkeen.
Evästeasetuksesi on tallennettu