Kiekko-Vantaa ja vastuullisuuskonsultoinnin palveluyritys Varoen ovat solmineet sopimuksen oikeudellisen ja eettisen riskienhallinnan palveluista. Sopimuksen mukaan Varoen avustaa Kiekko-Vantaata oikeudellisissa asioissa ja vastuullisen liiketoiminnan vahvistamisessa. Tarkoituksena on valmistaa seuraa lähitulevaisuudessa tavoiteltavaa kasvua varten.
”Strategiamme mukaan pyrimme suomalaisen jääkiekon huipulle. Tähän kuuluu pelillisten huippusuoritusten ohella se, että muun muassa vastuullisuusohjelmamme on erinomaisella tasolla. Varoen auttaa meitä käymään läpi mahdollisia oikeudellisia ja eettisiä riskejä ja rakentamaan oikeat toimintamallit niiden hallitsemiseksi,” Kiekko-Vantaan hallituksen puheenjohtaja Anssi Aura kertoo yhteistyön taustoista.”Urheiluseuroilla on keskeinen rooli siinä, miltä vastuullisuus näyttäytyy suomalaisessa yhteiskunnassa. Jääkiekko on suuri osa varsinkin nuorten maailmaa, joten on tärkeää, että seuroilla on hyvät eväät positiivisten arvojen toteuttamiseen. Haluamme olla mukana kasvattamassa Kiekko-Vantaasta Suomen vastuullisinta joukkuetta,” Varoenin toimitusjohtaja Leo From kuvailee yhteistyötä.
Sopimus kattaa kauden 2023–2024.