Kiekko-Vantaan harjoituskauden ottelut starttaavat torstaina Imatran Ketterän vieraana.
Tätä hetkeä olemme odottaneet. On aika pukea pelipaita päälle ja hypätä kaukaloon. Joukkue on harjoitellut kovaa kuten kuuluukin ja ryhmässä on äärimmäisen hyvä henki ollut alusta saakka.
Heti ensimmäinen testi on hyvä, sillä Kiekko-Vantaa matkustaa viime kevään hopeajoukkueen ja Mestiksen kestomenestyjiin kuuluvan Ketterän vieraaksi.
Ketterä on uusiutunut ja nuorentunut viime vuosista, mutta laatua riittää. Joukkuetta valmentaa alkavalla kaudella viime syksynä potkut Kiekko-Pojista saanut Kari Martikainen.
Maalivahtikaksikon muodostavat Mestis-konkari Santeri Lipiäinen ja Kooveessa huiman kevään pelannut Reima-Ville Roos.
Pakistossa kärkinimiä ovat KooKoosta tullut Riku Tuomola, entinen hyökkääjä Jesse Viskari, Pohjois-Amerikasta saapunut Aapo Sarell ja luottoluuta Santeri Salmela. Mielenkiintoinen kasvo alakerrassa on Ukrainan maajoukkuepuolustaja Artem Hrebenyk.
Hyökkäyksessä on paljon vaihtuvuutta ja sisään on tullut nuorta potentiaalia. Kärkinimiä lienevät Jesse Pelamo, Mikko Haaparanta, Miku Ronkainen ja Jani Taskula. Vantaaltakin tuttuja nimiä löytyy, sillä Ketterää edustavat Lohen kasvatti Roope Turunen ja opiskelujenkin perässä Itä-Suomeen siirtynyt Jimi Rönkkönen. Mielenkiintoinen nimi seurattavaksi on kolme kautta Kanadan juniorisarjoissa pelannut latvialainen Anri Ravinskis.
Kiekko-Vantaa lähtee toteuttamaan omaa pelitapaansa ja harjoiteltuja asioita halutaan näkyviin peliin.
– On ollut mukava palata kesätauolta töihin. Pelkkä treenaaminen on hanursta ja pelejä vartenhan tätä tehdään. Ensimmäinen juttu mitä halutaan nähdä on pelille heittäytyminen, itsensä haastaminen ja uskaltaminen. Tällä viikkolla on käyty puolustuspelaamisen perusperiaatteita ja lainalaisuuksia ja kyllä me niitä jo huomenna halutaan pelissä nähdä, Kiekko-Vantaan päävalmentaja Jani Manninen kertoo.
– Puolitoista viikkoa ollaan vedetty yhdessä. Kiva päästä pelaamaan. Hyvä ilme on ollut jäällä ja kaikki tuntuu treenanneen kesällä kovaa, sillä kaikki on kovassa kunnossa. Minut on otettu hyvin vastaan täällä. On ollut mukava tulla hallille joka päivä, lohidebyyttinsä tekevä Ville Sivonen kertoo.
Lohen kokoonpanosta vielä tämän viikon ovat sivussa hyökkääjät Niklas Nordgren ja Niko Somppi. Molemmat lähestyvät hyvää vauhtia pelikuntoa viime kauden loukkaantumisista.
Ketterä–Kiekko-Vantaa torstaina klo 18.30 Imatran OmaSp Areenalla. Otteluun on ilmainen sisäänpääsy. Ottelua voit seurata suorana Leijonat TV:stä.
Seuraa heitä:
#26 Okko Kangasniemi, K-Vantaa
– Kiekko-Vantaan kasvatille debyytti edustusjoukkueessa. Takoi hurjaa jälkeä viime kaudella Kooveessa. Taiturimainen hyökkääjä, jolla kädet käy ja maisema vaihtuu.
#91 Jimi Rönkkönen, Ketterä
– Ihastutti viime kaudella lohipaidassa. Juonikas ja taitava pelintekijä. Potentiaalinen pistelinko Ketterälle.
Kohtaamiset viime kaudella:
5.10.2022 K-Vantaa–Ketterä 0–4
16.11.2022 Ketterä–K-Vantaa 0–1
20.1.2023 K-Vantaa–Ketterä 5–4 VL
22.2.2023 Ketterä–K-Vantaa 2–1