Kiekko-Vantaa nappasi viikonlopun vieraskiertueelta täydet kuusi pistettä kaatamalla lauantaina Kajaanin Hokin maalein 5–1.
Kiekko-Vantaa ja Kajaanin Hokki iskivät yhteen ensimmäistä kertaa tällä kaudella. Lohi määräsi Kajaanissa ja otti selvän 5–1-vierasvoiton nousten sarjataulukossa toiseksi.
Kiekko-Vantaa pelasi hyvän ensimmäisen erän vieraskaukalossa. Lohi siirtyi 1–0-johtoon ajassa 8.06, kun Emil Oksanen antoi maagisen syötön ja Joonas Rinnetmäki puttasi laatan sisään.
Hokki tasoitti kamppailun ajassa 16.34, kun Kiekko-Vantaa hukkasi kiekon pahassa paikassa ja lopulta isäntien kultakypärä tälläsi tarkan kudin sisään.
Toinen erä oli hyvää tekemistä ja joukkue puolusti sielulla. Kiekko-Vantaa siirtyi toisessa erässä johtoon ajassa 38.10, kun Emil Oksanen tinttasi ylivoimalla limpun komeasti sisään kapteeni Roope Elimäen ja kahden syöttöpisteen iltaa viettäneen Ville Östermanin syötöistä.
Kiekko-Vantaa tappoi kolmannen erän alkuun Hokin 5vs3- ylivoiman mahtavalla taistelulla. Maalissa Samuli Tervo toimi viimeisenä lukkona ja torjui hienon matsin.
Kiekko-Vantaa teki kolmannen erän ekaan kymppiin kaksi hienoa suorahyökkäysmaalia: ensin hienon ottelun pelannut Ville Rautiala viimeisteli komeasti 3–1-osuman Tomi Palon mainiosta syötöstä ja Juuso Fagerström ohjasi uran ensimmäisen Mestis-maalinsa Juuso Kekaraisen esityöstä.
Viidellä pakilla liikkeellä ollut Kiekko-Vantaa pelasi hyvin johtoasemassa ja tylsytti Hokin hyökkäykset, eikä vastustajan kasettikaan kestänyt.
Kiekko-Vantaan Tomi Purmola niittasi loppulukemat 5–1 tyhjään rysään.
– Tuloksellisesti täydellinen vierasviikonloppu. Tiedettiin, että ei tule helppo peli, mutta taisteltiin hyvin ja olen ylpeä joukkueesta. Parhaimmillaan pelattiin hyvää lätkää tänäänkin ajoittain. Pari pakkia tippui eiliseltä, mutta ei annettu sen häiritä. Putputellaan seuraavaksi takaisin Vantaalle, katsotaan terveystilannetta, harjoitellaan kovaa ja laadukkaasti suunnitelman mukaan. Puolustusalueen puolustuspelaamisesssa meillä on eniten tekemistä, Kiekko-Vantaan päävalmentaja Jani Manninen kertoi.
Kiekko-Vantaan kausi jatkuu perjantaina vierasottelulla Peliittoja vastaan.
Hokki–Kiekko-Vantaa 1–5 (1–1, 0–1, 0–3)
8.06 0–1 Joonas Rinnetmäki (Emil Oksanen, Ville Österman) YV
16.34 1–1 Valtteri Niemi (Tuomas Komulainen, Samu Pyykkönen)
38.10 1–2 Emil Oksanen (Ville Österman, Roope Elimäki) YV
45.08 1–3 Ville Rautiala (Tomi Palo)
50.21 1–4 Juuso Fagerström (Juuso Kekarainen, Jami Jokela)
58.33 1–5 Tomi Purmola (Oliver Tuhkanen, Erkka Seppälä) TM
Torjunnat:
Patrik Koivisto, Hokki 13+9+5=27
Samuli Tervo, K-Vantaa 9+12+16=37