Kiekko-Vantaa | Mestis

RAPORTTI: Tehot jäi piippuun hornankattilassa

25.11.2022

Kiekko-Vantaa koki perjantaina Jelgavassa kitkerän 1–3-tappion hallitsevalle Latvian mestarille HK Zemgalelle.

Kiekko-Vantaa ja Zemgale iskivät yhteen perjantaina Jelgava ledus hallessa, jossa meteli oli korvia huumaava. Kiekko-Vantaan faniryhmä Ruutanat loi myös hienon tunnelman halliin.

Kiekko-Vantaa vei peliä ja oli enemmän pelin päällä ja loi enemmän maalipaikkoja, mutta tehot jäivät piippuun. Zemgalen maalissa Eriks Vitols pelasi unelmapelin ja torjui 45 kertaa.

Valitettavasti Zemgalen voittomaali tuli karmeasta lapsuksesta, joita ei vaan saa näissä peleissä tulla. On kuitenkin turha jäädä murehtimaan, sillä tällä pelillä voittoja kyllä tulee kunhan laitetaan paikoista sisään.

Kiekko-Vantaa aloitti pelin hyvin ja hallitsi kamppailua. Zemgale siirtyikuitenkin  0–1-johtoon ajassa 11.07, kun Ricards Bernhards iski maalin edestä limpun sisään jatkotilanteesta.

Kiekko-Vantaalla oli erässä 4–5 loistavaa tonttia ja paras niistä Erkka Seppälällä, jolla oli jo tyhjä rysä edessään.

Toisen erän alku oli tahmea, mutta toisessakin erässä Kiekko-Vantaalla oli useita huippupaikkoja joista olisi pitänyt pystyä tekemään maaleja. Paras tilaisuus tuli kenties nokikkain Vitolsin kanssa päässeelle puolustaja Nikke Kettukankaalle, kun maestro Erkka Seppälä puhkoi vastustajan puolustuksen tyylikkäästi.

Kolmannessa erässä Kiekko-Vantaa tuli ansaitusti tasoihin ajassa 46.49, kun Matias Laaksonen sivalsi Juuso Fagerströmin syötöstä pelin tasoihin.

Kiekko-Vantaalla ei ollut mitään hätää tämän jälkeen, vaan se kontrolloi peliä ja loi paikkoja.

Yksi virhe omissa kuitenkin maksoi pistepotin tänään. Paha kiekonmenetys tuli omissa ja ajassa 52.55 Peteris Purmalis iski limpun sisään tolpan kautta.

Kiekko-Vantaa haki vimmatusti tasoitusta, mutta ei saanut palkintoa. Zemgalen Roberts Baranovskis iski 28 sekuntia ennen loppua loppulukemat tyhjiin.

– Zemgale puolusti sitkeästi keskustaa kuten oli tiedossa. Pystyimme luomaan paljon paikkoja tänään, oli monta tolppaa ja kiekko pyöri jo maaliviivalla pariin otteeseen. Ei tämä ollut meiltä heikko esitys, vaan tässä oli paljon hyvää. Pystytään paljon vielä parantamaan ja tullaan parantamaan huomiselle. Yön aikana pitää keksiä keinot olla tehokkaampi. Huomenna on uusi peli ja uusi mahdollisuus palata voittojen tielle, Kiekko-Vantaan päävalmentaja Jani Manninen kertoi.

Joukkueet kohtaavat huomenna uudestaan Jelgavassa. Kiekko tippuu jäähän klo 16.

HK Zemgale–Kiekko-Vantaa 3–1 (1–0, 0–0, 1–2)

11.07 1–0 Ricarda Bernhards (Harijs Brants, Peteris Purmalis)

46.49 1–1 Matias Laaksonen (Juuso Fagerström)

52.55 2–1 Peteris Purmalis (Richards Bernhards)

59.38 3–1 Roberts Baranovskis (Kristaps Rokis) TM

 

Torjunnat:

 

Eriks Vitols, Zemgale 18+12+15=45

Mikko Holopainen, K-Vantaa 16+12+5=33

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä paremman selauskokemuksen tarjoamiseksi.
Näihin kuuluvat olennaiset evästeet, jotka ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta, sekä muut evästeet, joita käytetään esim. anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Huomaa, että asetuksista riippuen kaikki sivuston toiminnot eivät välttämättä ole käytettävissä. Mikäli muutat valintoja, niin päivitä sivu uudelleen asetusten tallentamisen jälkeen.
Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä paremman selauskokemuksen tarjoamiseksi.
Näihin kuuluvat olennaiset evästeet, jotka ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta, sekä muut evästeet, joita käytetään esim. anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Huomaa, että asetuksista riippuen kaikki sivuston toiminnot eivät välttämättä ole käytettävissä. Mikäli muutat valintoja, niin päivitä sivu uudelleen asetusten tallentamisen jälkeen.
Evästeasetuksesi on tallennettu