Kiekko-Vantaa ryösti pisteet Samuli Tervon johdolla Heinolasta maalein 4–1.
Kiekko-Vantaa otti tärkeät kolme pistettä perjantaina kaatamalla Peliitat 4–1-lukemin. Lohen maalissa Samuli Tervo oli jälleen maaginen ja pysäytti 39 kiekkoa.
Kiekko-Vantaa ei pelannut tasapainoista peliä, vaan kaukalossa mentiin päästä päähän ja paikkoja oli molemmissa päissä. Samuli Tervo oli huikea ja paikoista laitettiin paremmalla prosentilla sisään kuin vastustaja. Tärkeintä on kuitenkin voitto, eikä se millä tavalla se tulee.
Kiekko-Vantaan faniryhmä Ruutanat teki ottelusta kotimatsin tuntua ja piti hienoa kannustusta yllä läpi illan.
Kiekko-Vantaa meni kamppailussa 1–0-johtoon avauserässä ajassa 7.06, kun puolustaja Jami Jokela tinttasi viivalta uran ensimmäisen Mestis-maalinsa Terry Andin sekä Jimi Rönkkkösen (0+2) syötöistä.
Avauserässä Lohi oli edellä ja loi ne vaarallisemmat paikat. Toisessa erässä kummallakin oli tonttinsa, mutta Vantaa käytti ne tehokkaammin.
Kapteeni Roope Elimäki ohjasi taidokkaasti maalin edestä Kiekko-Vantaan 2–0-johtoon Tomi Purmolan ja Jaakko Kuusiston syötöstä.
Erän loppuun Joonas Rinnetmäki ohjasi maalin edestä puolustaja Joonas Pohjasmäen laukauksen reppuun. Kakkossyötön kirjautti Juuso Fagerström.
Kolmannessa erässä peli jatkui samanlaisena ja kaukalossa mentiin päästä päähän. Kiekko-Vantaa meni 4–0-johtoon ajassa 47.34, kun Jimi Rönkkönen tarjoili näyttävästi ja kultakypärä Emil Oksanen sivalsi limpun sisään.
Samuli Tervon nollapeli jäi vain 10 sekunnin päähän. Peliittojen Julius Vesaaja ohjasi puolustaja Jimi Enckellin viivakudin sisään.
Kiekko-Vantaa otti maukkaat kolme pistettä kuroi eron suoraan pudotuspelipaikkaan nyt yhdeksään pisteeseen.
Kiekko-Vantaan kausi jatkuu lauantaina kotiottelulla TUTO:a vastaan.
Peliitat–Kiekko-Vantaa 1–4 (0–1, 0–2, 1–1)
7.06 0–1 Jami Jokela (Terry And, Jimi Rönkkönen)
33.47 0–2 Roope Elimäki (Tomi Purmola, Jaakko Kuusisto)
39.20 0–3 Joonas Rinnetmäki (Joonas Pohjasmäki, Juuso Fagerström)
47.34 0–4 Emil Oksanen (Jimi Rönkkönen)
59.50 1–4 Julius Vesaaja (Jimi Enckell, Risto Saarinen)
Torjunnat:
Eetu Uotinen, Peliitat 7+10+8=25
Samuli Tervo, K-Vantaa 12+12+15=39