Kiekko-Vantaa nappasi upeat kolme pistettä Forssan Palloseuran vieraana komealla 5–1-voitolla.
Kiekko-Vantaa otti kolmannen perättäisen voittonsa ja siirtyi sarjakärkeen.
Kiekko-Vantaa ja FPS iskivät yhteen keskiviikon ainoassa Mestis-ottelussa. Lohi määräsi tahdin läpi illan ja naulasi komeat lukemat taululle.
Kiekko-Vantaa aloitti kamppailun hyvin, vaikka FPS menikin Miku Ronkaisen tekemällä lahjamaalilla. Lohi tuli erän puolivälissä tasoihin siirretyn rangaistuksen aikana, kun komean sommitelman päätteeksi maestro Erkka Seppälä (1+1) tinttasi limpun yläputken alle.
Kiekko-Vantaa siirtyi avauserän lopussa 2–1-johtoon hyvän hyökkäyksen ansiosta. Ville Österman nousi hienosti ja iski etukulmasta sisään.
Toisessa erässä Kiekko-Vantaa pelasi todella hyvää lätkää ja naulasi komeat maalit toiseen erään. Lohi siirtyi ajassa 24.28 3–1-johtoon upealla suoralla hyökkäyksellä: Jasper Matilainen ja Mikael Menna tekivät loistavan esityön ja Joonas Rinnetmäki puttasi laatan takatolpalta tyhjään rysään.
Kiekko-Vantaa takoi pelin 4–1-lukemiin erän lopussa, kun Jaakko Kuusisto nousi vasemmalta ja laukoi tarkasti limpun sisään.
Kolmannessa erässä Kiekko-Vantaa pelasi hyvin johtoasemassa, eikä päästänyt kotijoukkuetta pelin päälle missään vaiheessa.
Heti erän alkuun Jaakko Kuusisto hiljensi kotiyleisön illan toisellaan. Kuusisto nousi komeasti hyökkäysalueelle, haki itselleen vetopaikan ja rannasi laatan tarkasti sisään.
– Harjoitellut asiat näkyvät ainakin osittain meidän pelaamisessa. Alkukiihdytyksessä ollaan vasta. Paljon tekemistä meillä on. Toivotaan, että tehokkuudesta tulee meille tavaramerkki ja on sitä meille jatkossakin. Vähän sellaisia hupsis-tilanteita tulee vielä omaan päähän. Iloinen siitä, että onnistumisia on tullut laajalla rintamalla ja että esimerkiksi Mennan ketju on saanut jokapäiväiselle puurtamiselle palkinnon nyt kahdessa pelissä putkeen, Kiekko-Vantaan päävalmentaja Jani Manninen kertoi.
Kiekko-Vantaan kausi jatkuu perjantaina kotiottelulla RoKia vastaan.
FPS–Kiekko-Vantaa 1–5 (1–2, 0–2, 0–1)
5.06 1–0 Miku Ronkainen
9.38 1–1 Erkka Seppälä (Juuso Fagerström, Olli Maansaari) SR
18.54 1–2 Ville Österman (Olli Maansaari, Juuso Kekarainen)
24.28 1–3 Joonas Rinnetmäki (Mikael Menna, Jasper Matilainen)
37.54 1–4 Jaakko Kuusisto (Erkka Seppälä, Oliver Tuhkanen)
41.50 1–5 Jaakko Kuusisto (Matias Laaksonen)
Torjunnat:
Petrus Lintonen, FPS 5+12+5=22
Samuli Tervo, K-Vantaa 7+3+8=18