K-Supermarket YlivetoKoffVantaan EnergiaVantaan kaupunkiJettasetPihlajalinnaKonsulttiverkkoWarriorLippu.fiTikkurilan WingsC More
Kiekko-Vantaa
Kiekko-Vantaa
Kiekko-Vantaa

RAPORTTI: Hieno startti runkosarjalle – Kiekko-Vantaa taisteli voiton Tampereella

Dataline-Molentum

Kiekko-Vantaa nappasi 6–2-voiton Kooveen vieraana lauantaina kauden ensimmäisessä vierasottelussa.

Kiekko-Vantaa ja Koovee iskivät lauantaina yhteen Hakametsän jäähallissa. Lohipaidat eivät päässeet oikein missään vaiheessa kunnolla vauhtiin, mutta tehokas viimeistely, tiivis puolustaminen ja erinomainen maalivahtipeli toivat maukkaan voiton.

Tietyllä tapaa on myös hyvä merkki, että kauden aikana voittoja pystytään ottamaan myös tahmealla esityksellä. Se on kuitenkin selvää, että tason täytyy nousta.

– Tulos oli hyvä, mutta ei me oltu tänään parhaimmillaan. Oltiin tosi tehokkaita tänään ja otetaan nämä kolme pistettä vastaan. Voitot vain merkitsevät tulosurheilussa. Ei oltu sillä tasolla millä oltaisiin haluttu olla ja mitä eilen parhaimmillaan nähtiin. Holopainen piti meitä maalissa pystyssä ja keskustaa puolustimme ihan hyvin, Kiekko-Vantaan päävalmentaja Jani Manninen kertoo.

Kiekko-Vantaa aloitti runkosarjan parhaalla mahdollisella tavalla ja otti kuudesta mahdollisesta pisteestä kaikki kuusi.

Avauserässä Kiekko-Vantaa oli aivan alussa pelin päällä, mutta kadotti otteen ja Koovee otti pelin hallinnan.

Kiekko-Vantaa avasi kuitenkin maalihanat upealla osumalla erän lopussa: maestro Erkka Seppälä tarjoili upean syötön ja Tomi Purmola ohjasi laatan yläkulmaan.

Toisessa erässä Kiekko-Vantaa käytti omat paikkansa tehokkaasti, puolusti hyvin ja Mikko Holopainen toimi viimeisenä lukkona.

Kiekko-Vantaa lisäsi johtoaan ajassa 26.07, kun taiturimainen Leevi Teissala peippaili komeasti tilanteeksi 2–0 ja heti perään sentteri Mikael Menna survoi maalin edestä hyvän suorahyökkäyksen päätteeksi 3–0.

Erän lopussa Koovee sai kuparisen rikottua, kun Ilves-laina Samu Baun laukaus painui Kiekko-Vantaan pelaajan mailan kautta sisään.

Lohipaidat kuittasivat välittömästi, kun Vantaan omat pojat Matias Laaksonen ja Juuso Fagerström vapauttivat takatolpalle hiipineen Nikke Kettukankaan maalintekoon.

Kolmannessa erässä Kiekko-Vantaa pelasi hyvin johtoasemassa ja maalissa Mikko Holopainen jatkoi loisto-otteitaan.

Ajassa 49.18 Kiekko-Vantaa tinttasi ratkaisun ylivoimalla, kun Olli Maansaari lapioi kapteeni Roope Elimäen laukauksesta tulleen irtokaran sisään.

Koovee haki lopussa kavennusta vimmatusti ja hallitsi peliä. Viisi minuuttia ennen loppua Samu Bau laukoi Kooveelle 2–5-kavennuksen.

Isännät hakivat ilman maalivahtia seuraavaa kavennusosumaa, mutta ei saanut sitä aikaiseksi. Kiekko-Vantaan Olli Maansaari vippasi omasta päästä kiekon tyhjään rysään illan toisellaan.

Kiekko-Vantaan kausi jatkuu keskiviikkona Forssan Palloseuran vieraana.

Koovee–Kiekko-Vantaa 2–6 (0–1, 1–3, 1–2)

17.35 0–1 Tomi Purmola (Erkka Seppälä, Tomi Palo)

26.07 0–2 Leevi Teissala (Ville Rautiala, Jaakko Kuusisto)

28.53 0–3 Mikael Menna (Jasper Matilainen, Mico Luoto)

37.33 1–3 Samu Bau (Joona Korhonen, Jakub Kos)

38.26 1–4 Nikke Kettukangas (Juuso Fagerström, Matias Laaksonen)

49.18 1–5 Olli Maansaari (Ville Österman, Roope Elimäki) YV

55.02 2–5 Samu Bau (Santeri Airola, Verneri Metsänen)

58.44 2–6 Olli Maansaari TM

Torjunnat:

Samu Pakarinen, Koovee 3+6+6=15

Mikko Holopainen, K-Vantaa 8+12+8=28