![Kiekko-Vantaan U20 -joukkueen kausi jatkuu Nuorten Mestiksessä](/site/assets/files/13368/u20sm_kiekko-vantaa_-_hifk_22_10_2022_22ja2869.jpg)
Kiekko-Vantaan U20-joukkue tippui Nuorten Mestikseen.
Nuorten SM-sarjan alkusarja saatiin pakettiin viime viikonloppuna. Muikkujen kausi on ollut vaikea, mutta joukkue taisteli loppuun saakka ja lopulta alemman loppusarjan paikka oli kuitenkin varsin lähellä.
Muikut oli Nuorten SM-sarjassa toiseksi viimeinen ja keräsi 23 ottelusta vain kahdeksan pistettä. Maaliero oli sarjan huonoin. Tulos oli iso pettymys.
Kiekko-Vantaan paras pistemies alkusarjassa oli unkarilainen Bendeguz Dobos, joka iski 20 ottelussa tehot 7+8=15.
Aikaa murehtimiseen ei ole, vaan pelit jatkuvat jo tällä viikolla. Muikut aloittaa U20 Mestiksessä pelinsä torstaina KJT Haukkojen vieraana. Sarjan kaksi parasta joukkuetta pääsee keväällä SM-karsintoihin.
On sanomattakin selvää, että pelin täytyy kehittyä ja laadukas arki on avainasemassa. Tavoitteena on vain ja ainoastaan pelata keväällä SM-paikasta.