Kiekko-Vantaa | Mestis

ENNAKKO: Torstaina Tikkurilan Areenalla vastassa FPS

19.10.2022

Kiekko-Vantaa kohtaa torstaina Tikkurilan Areenalla Forssan Palloseuran.

Kiekko-Vantaa ja FPS iskevät yhteen torstaina Tikkurilan Areenalla. Lohipaidat janoavat takaisin voittojen tielle.

Kiekko-Vantaa on sarjassa kolmantena ja saalistanut yhdeksästä ottelusta 16 pistettä. Lohi on tehnyt toiseksi eniten maaleja ja päästänyt kolmanneksi eniten.

Kiekko-Vantaa koki viime viikolla kaksi katkeraa tappiota: perjantaina Peliitat otti Heinolassa 4–2-voiton ja lauantaina IPK haki Tikkurilasta 4–3-jatkoaikavoiton. Lauantaina Kiekko-Vantaa pelasi kaksi erää hyvää kiekkoa ja laittoi suurimpiin suosikkeihin lukeutuvan IPK:n polvilleen, eikä voittokaan kaukana ollut.

Kiekko-Vantaan täytyy torstaina olla parhaimmillaan heti alusta saakka, puolustaa jämäkästi ja iskeä paikoista maalit.

– Oma tekeminen keskiössä. IPK-pelin kaksi viimmeistä erää oli meiltä sellainen työnäyte mitä tässä sarjassa pärjääminen vaatii. Alkuviikko treenattu hyvin , vahvistettu vahvuuksia ja kehitetty niitä asioita, joissa meillä on eniten parannettavaa. Työmäärän pitää olla tapissa alusta saakka. FPS on tosi työteliäs joukkue, joka pyrkii rikkomaan vastustajan rytmiä. Parhaat lääkkeet siihen on se, että fokus pysyy omassa tekemisessä, sovittujen asioiden noudattamisessa ja yhtenäisyydessä, niin silloin tuloskin on hyvä, Kiekko-Vantaan päävalmentaja Jani Manninen kertoo. 

Vastustaja tutuksi

Viime kaudella välieriin edennyt FPS on sarjassa sijalla 13 ja repinyt yhdeksästä kamppailusta seitsemän pistettä.

FPS katkaisi seitsemän ottelun mittaisen tappioputkensa kaatamalla lauantaina kotonaan KeuPa HT:n maalein 8–4.

FPS on tälläkin kaudella kovasti töitä tekevä joukkue, joka ei anna tuumaakaan periksi. Joukkueen avainpelaajia ovat muun muassa ykkösvahti Petrus Lintonen, pakiston Zack Malik ja hyökkäyksen Michal Kvasnica, Mika Huhtasalo, Eppu Varjamo, Ässä-laina Samuli Aaltonen ja kultakypärää kantava Miku Ronkainen.

Kiekko-Vantaa kaatoi syyskuun lopussa FPS:n vieraskaukalossa maalein 5–1. Vantaalaisten maaleista vastasivat tuolloin Erkka Seppälä (1+1), Ville Österman, Joonas Rinnetmäki ja kahdesti osunut Jaakko Kuusisto.

Kiekko-Vantaa–FPS torstaina klo 18.30 Tikkurilan Areenalla. Hanki liput TÄSTÄ.

Seuraa heitä:

#19 Tomi Purmola, K-Vantaa

– Maalinälkäinen hyökkääjä on aloittanut kauden upeasti. Kiekko-Vantaan oma kasvatti. Omaa hyvän laukauksen ja hyökkäyspään taidot.

#5 Severi Savijoki, FPS

– Nuori puolustaja valittiin viime viikolla Mestiksen viikon pelaajaksi. Takoi lauantaina KeuPa HT:ta vastaan tehot 2+2.

Kiekko-Vantaan sisäinen pistepörssi:

1) Erkka Seppälä 2+9=11

2) Tomi Purmola 5+4=9

3) Jaakko Kuusisto 3+5=8

4) Oliver Tuhkanen 2+6=8

5) Tomi Palo 3+4=7

FPS:n sisäinen pistepörssi:

1) Miku Ronkainen 3+6=9

2) Michal Kvasnica 4+2=6

3) Mika Huhtasalo 4+1=5

4) Severi Savijoki 2+3=5

5) Eppu Varjamo 0+5=5

Tiesitkö?

– Kiekko-Vantaan Emil Oksanen ja Oliver Tuhkanen ovat neljän ottelun mittaisissa pisteputkissa.

– Kiekko-Vantaan Roope Elimäki on pisteen päässä 100 tehopisteen rajapyykistä Mestiksessä

– Kiekko-Vantaan Oliver Tuhkanen on Mestiksen pakkien pistepörssissä kolmantena.

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä paremman selauskokemuksen tarjoamiseksi.
Näihin kuuluvat olennaiset evästeet, jotka ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta, sekä muut evästeet, joita käytetään esim. anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Huomaa, että asetuksista riippuen kaikki sivuston toiminnot eivät välttämättä ole käytettävissä. Mikäli muutat valintoja, niin päivitä sivu uudelleen asetusten tallentamisen jälkeen.
Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä paremman selauskokemuksen tarjoamiseksi.
Näihin kuuluvat olennaiset evästeet, jotka ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta, sekä muut evästeet, joita käytetään esim. anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Huomaa, että asetuksista riippuen kaikki sivuston toiminnot eivät välttämättä ole käytettävissä. Mikäli muutat valintoja, niin päivitä sivu uudelleen asetusten tallentamisen jälkeen.
Evästeasetuksesi on tallennettu