Kiekko-Vantaa | Mestis

ENNAKKO: Kiekko-Vantaa matkustaa KeuPa HT:n vieraaksi

06.12.2022

Kiekko-Vantaa matkustaa keskiviikkona KeuPa HT:n vieraaksi.

Kiekko-Vantaa ja KeuPa HT iskevät yhteen keskiviikkona Keuruun jääpalatsissa. Odotettavissa on kova kamppailu tärkeistä pisteistä.

Kiekko-Vantaa on sarjassa neljäntenä ja saalistanut 23 ottelusta 38 pistettä. Lohipaidat ovat voittaneet viidestä edellisestä ottelusta kaksi.

Flunssa-aallosta kärsineen Kiekko-Vantaan viime viikko oli huono. Se hävisi kahdesti Kooveelle, eikä saanut koneesta parasta irti. Kurssin onkin nyt käännyttävä ja se paras Lohi kaivettava jälleen esiin.

Jokaisella osa-alueella pitää parantaa. Puolustuspelaaminen pitää olla mintissä ja hyökkäyspäässä löydyttävä tehoja. Keskiviikkona vastassa on kuntopuntarin yksi kuumimmista joukkueista.

Kiekko-Vantaan paras pistemies on Jaakko Kuusisto, joka on iskenyt 23 ottelussa tehot 11+11=22. Kuusisto löytyy Mestiksen pistepörssissä sijalta 10 ja maalipörssin jaetulta kolmannelta sijalta.

– Halutaan saada oma energinen tekeminen esille. KeuPa hyökkää vahvasti kohti maalia ja ollaan käyty vastustajaa läpi, mutta oma tekeminen on ollut keskiössä, Kiekko-Vantaan päävalmentaja Jani Manninen kertoo. 

Kiekko-Vantaa harjoitteli itsenäisyyspäivänä terävästi. Miten päävalmentaja aikoo viettää itsenäisyyspäivän iltaa?

– Itsenäissyspäivän iltaa ajattelin viettää perheen kanssa. Eiköhän siinä tule Linnan juhlia katsottua vaimon kanssa ja tehtyä joku päivää sopivasti kunnioittava ruoka. Hyvät unet ja aamulla hallille, Manninen sanoo. 

Vastustaja tutuksi

KeuPa HT on vaikean alkukauden jälkeen tehnyt nousua ja pelannut viime aikoina erittäin vahvasti. KeuPa HT on nyt sarjassa sijalla kahdeksan ja kerännyt 18 ottelusta 28 pistettä. Sami Ryhäsen luotsaama joukkue on voittanut viidestä edellisestä ottelusta neljä ja on tällä hetkellä kolmen ottelun voittoputkessa.

KeuPa HT on tehnyt paljon maaleja alkukaudesta, mutta myös päästänyt todella paljon omiin. Viime viikolla se puolusti jo paremmin ja napsi vieraissa RoKin päänahan 5–2 ja sitten kellisti TUTO:n 4–1.

KeuPalla on laadukas ja nimekäs ryhmä tähän sarjaan. Joukkueen kirkkaimpia tähtiä ovat puolustuksen Juuso Ketola, Veli-Matti Tiuraniemi ja Henri Auvinen sekä hyökkäyksen Juuso Heikkilä, Eetu Mäki ja Mestiksen pistepörssin kärkikaksikko Mikko PerttuRasmus Heljanko.

Kiekko-Vantaa ja KeuPa HT ovat kohdanneet tällä kaudella kahdesti. Lohi voitti kotonaan sarja-avauksen 6–5 ja kukisti keuruulaiset Tikkurilan Areenalla marraskuun alussa 6–4.

KeuPa HT–Kiekko-Vantaa keskiviikkona klo 18.30 Keuruun jääpalatsissa. Ottelua voit seurata C Moresta.

Seuraa heitä:

#26 Terry And, K-Vantaa

– Palaa Keuruulle, jossa säkenöi viime kaudella. Nopea ja taitava laituri. Paikkoja on ollut viime peleissä. Heiluuko verkko Keuruulla?

#10 Juuso Heikkilä, KeuPa

– Löi viime kaudella läpi Peliitoissa. Valittiin viime viikon parhaaksi pelaajaksi Mestiksessä. Taitava hyökkäyspäässä. Kolmen ottelun pisteputkessa.

Kiekko-Vantaan sisäinen pistepörssi:

1) Jaakko Kuusisto 11+11=22

2) Tomi Purmola 10+7=17

3) Emil Oksanen 8+9=17

4) Erkka Seppälä 2+15=17

5) Olli Maansaari 7+6=13

KeuPan sisäinen pistepörssi:

1) Mikko Perttu 11+16=27

2) Rasmus Heljanko 10+17=27

3) Juuso Heikkilä 12+11=23

4) Juuso Ketola 7+11=18

5) Joni Airo 6+10=16

Tiesitkö?

– Kiekko-Vantaan puolustajalle Nikke Kettukankaalle seuraava Mestis-ottelu on uran 300. runkosarjamatsi.

– Kiekko-Vantaan Jaakko Kuusisto on Mestiksen pistepörssissä kymmenentenä.

– Kiekko-Vantaa ja KeuPa HT ovat kohdanneet Mestiksessä yhteensä 32 kertaa. Voitot näistä ovat Kiekko-Vantaalle 18–14.

Mestis