Kiekko-Vantaa | Mestis

ENNAKKO: Kiekko-Vantaa hakemaan revanssia Hakametsään

01.12.2022

Kiekko-Vantaa matkustaa perjantaina Hakametsään Kooveen vieraaksi.

Kiekko-Vantaa matkustaa perjantaina Kooveen vieraaksi back to back -otteluiden toiseen näytökseen.

Keskiviikkona Tikkurilan Areenalla Koovee otti 2–5-voiton. Vantaalaisten maaleista vastasi Emil Oksanen.

– Onneksi peli tulee nopeasti. Ei oltu keskiviikkona sillä tasolla millä pystytään ja pitäisi olla. Tänään tekeminen treeneissä oli parempaa kun käytiin asioita läpi. Alkuviikosta oli väsyneisyyttä ja tietysti tätä flunssaisuuttakin havaittavissa, mutta ei me voida sen taakse mennä. Työ määrittää tuloksen eikä tulos määritä työtä meillä. Kooveella on paljon kärkiosaamista tähän sarjaa. Meidän pitää puolustaa heidän suoria hyökkäyksiä paremmin ja iskeä omissa nopeammin. Epäröinti pois pelistä ja tempo ylös, koska se on sitä meidän peliä. Raikkautta tekemiseen, niin ollaan vahvoilla, Kiekko-Vantaan valmentaja Janne Tuunanen kertoo.

Kiekko-Vantaa on sarjassa kolmantena ja saalistanut 22 ottelusta 38 pistettä. Lohipaidat ovat voittaneet viidestä edellisestä ottelusta kaksi.

Kiekko-Vantaan täytyy parantaa jokaisella osa-alueella perjantaille.

Lohipaitojen paras pistemies on Jaakko Kuusisto, joka on iskenyt 22 ottelussa tehot 11+11=22.

Koovee on sarjassa seitsemäntenä ja kerännyt 21 ottelusta kasaan 28 pistettä. Koovee on voittanut viidestä edellisestä ottelustaan kolme.

Koovee on taitava nippu. Joukkueen avainpelaajia ovat muun muassa puolustajat Jeremi Wehmas, Markus Västilä ja Oskari Kantola sekä hyökkäyksen Okko Kangasniemi, Samu Markkula, Tomi Iso-Mustajärvi ja Santtu Hakanen.

Kooveen paras pistemies on Kiekko-Vantaan kasvatti Okko Kangasniemi, joka on iskenyt 21 ottelussa tehot 3+19=22.

Kiekko-Vantaa ja Koovee ovat kohdanneet kolme kertaa tällä kaudella. Voitot niistä on 2–1 lohipaidoille.

Koovee–Kiekko-Vantaa klo 18.30 perjantaina Hakametsän jäähallissa.

Seuraa heitä:

#12 Erkka Seppälä, K-Vantaa

– Tyylikäs, juoikas ja taitava pelintekijä on syöttänyt kahteen edelliseen otteluun neljä maalia. Luo paikkoja ketjukavereilleen ja itselleen. Edellisestä maalista on tosin mennyt jo kaksi kuukautta.

#7 Oskari Kantola, Koovee

– Hyvin liikkuva kiekollinen puolustaja breikkasi viime kaudella RoKissa. On hyvä viivapelaaja. Tehnyt kolmeen edelliseen otteluun tehot 2+2.

Kiekko-Vantaan sisäinen pistepörssi:

1) Jaakko Kuusisto 11+11=22

2) Tomi Purmola 10+7=17

3) Emil Oksanen 8+9=17

4) Erkka Seppälä 2+15=17

5) Olli Maansaari 7+6=13

Kooveen sisäinen pistepörssi:

1) Okko Kangasniemi 3+19=22

2) Samu Markkula 8+7=15

3) Santeri Sillanpää 6+7=13

4) Santtu Hakanen 3+10=13

5) Oskari Kantola 2+8=10

Tiesitkö?

– Kiekko-Vantaan Erkka Seppälä on kolmen pisteen päässä 100 tehopisteen rajapyykistä Mestiksessä

– Kiekko-Vantaan Jaakko Kuusisto on Mestiksen pistepörssissä seitsemäntenä.

– Kiekko-Vantaan Tomi Palo on tulokkaiden pistepörssissä kolmantena ja Juuso Fagerström neljäntenä.

Mestis