Kiekko-Vantaa | Mestis

Vuoden viimeinen koitos Hakametsässä – Jesse Niemi palaa kaukaloon

29.12.2019

Kiekko-Vantaa kohtaa revanssiviikonlopun toisessa näytöksessä Kooveen legendaarisessa Hakametsän jäähallissa.

Kiekko-Vantaa matkustaa vuoden viimeiseen kamppailuun tänään Kooveen vieraaksi. Lohipaidat rökitti lauantaina Trio Areenalla Kooveen maalein 5–1. Vantaalaisten maaleista vastasivat Joonas Niemelä, Julius Valtonen, Petteri Villanen, Oliver Kiljunen ja Harri Kainulainen.

Kiekko-Vantaa on sarjassa yhdeksäntenä ja pudotuspelipaikkaan on matkaa nyt kolme pistettä. Lohipaidat ovat parantaneet viime aikoina peliään ja lauantaina puolustuspeli sekä erikoistilannepelaaminen nytkähtivät isosti eteenpäin.

Koovee on sarjassa kolmantena ja matkaa sarjakärkeen on vain piste. Tamperelaisten kolmen ottelun voittoputki katkesi eilen Vantaalla ja joukkueen ainokaisen viimeisteli sentterivelho Otto Mäkinen.

Varmaa on, että neljä edellistä kotiotteluaan voittanut Koovee tulee illan otteluun sisuuntuneena ja edessä on kiihkeä kamppailu tärkeistä sarjapisteistä. Mitään ei tule saamaan ilmaiseksi.

Neljä edellistä vierasotteluaan hävinneen Kiekko-Vantaan täytyy puolustaa tiiviisti, pysyä pois boksista, iskeä maalipaikoista tehokkaasti ja maalivahtipelin pitää olla timanttia.

Kiekko-Vantaan kokoonpanoon tulee pieniä viilauksia, sillä pitkäaikaispotilas Jesse Niemi on toipunut pelikuntoon ja palaa lähes kolmen kuukauden tauon jälkeen kehiin.

Loukkaantumisten vuoksi sivussa ovat puolustajat Miika Heiskari sekä Jesse Holopainen ja hyökkääjät Mikael Saha ja Roope Niskanen. Terveenä kokoonpanon ulkopuolella on hyökkääjä Markus Lahtinen. Puolustaja Keni Karalahti on myös sivussa vielä tänään. Jokereiden mukana vieraskiertueella olleet Waltteri Ignatjew ja Aleksi Halme eivät ole tänään lohipaitojen vahvuudessa.

Tolppien välissä jatkaa Aleksanteri Heiskanen, joka pelasi lauantaina erinomaisen ottelun.

Kiekko-Vantaata lähtee tukemaan vuoden viimeiseen matsiin myös sarjan paras faniryhmä Ruutanat.

Koovee–Kiekko-Vantaa tänään klo 17 Hakametsän jäähallissa. Ottelun kotisohville tarjoilee Ruutu -palvelu.

Kiekko-Vantaa tänään:

20 Ville-Valtteri Mustonen–9 Harri Kainulainen–11 Julius Valtonen

26 Petteri Villanen–14 Joonas Niemelä–16 Eetu Mäki

19 Oliver Kiljunen–60 Konsta Hirvonen–67 Joel Sund

23 Jesse Niemi–22 Teemu Mielonen–44 Samu Poutanen

 

18 Joonas Valkonen–6 Samuel Sikstus

17 Erno Hopponen–42 Ville Rautiala

63 Roope Reini–52 Eetu Torpström

58 Emil Leppänen

 

41 Aleksanteri Heiskanen (30 Niku Halla-Aho)

Seuraa heitä:

#16 Eetu Mäki, K-Vantaa

Viime kaudella Nuorten SM-liigassa dominoinut lupaava laitahyökkääjä pelaa hienoa tulokaskautta. Taitava ja näppärä peluri on muodostanut vahvan ketjun Joonas Niemelän ja Petteri Villasen kanssa. Tehot 0+2 lauantain kohtaamisessa.

#21 Roby Järventie, Koovee

Ilveksen superlupaus on pelannut pinna per peli tahtia Mestistä. Ensi kesän NHL-varattavia. Taitava ja näkee pelin hyvin sekä liikkuu erittäin hyvin. Vaarallinen peluri kiekon kanssa hyökkäysalueella.

Tiesitkö?

– Kiekko-Vantaan kultakypärä Harri Kainulainen on Mestiksen pistepörssissä kymmenentenä

– Julius Valtonen lähtee iltaan kolmen ottelun mittaisessa maali- ja pisteputkessa.

– Kiekko-Vantaa ja Koovee ovat kohdanneet Mestiksessä 15 kertaa. Voitot ovat 8–7 Kooveelle.

Kiekko-Vantaan sisäinen pistepörssi:

1) Harri Kainulainen 12+12=24

2) Joonas Niemelä 12+10=22

3) Petteri Villanen 8+13=21

4) Eetu Mäki 8+12=20

5) Julius Valtonen 5+12=17

Kooveen sisäinen pistepörssi:

1) Janne Seppänen 10+16=26

2) Otto Mäkinen 6+19=25

3) Anton Ollikainen 8+16=24

4) Miika Heikkilä 12+9=21

5) Jere Helenius 8+13=21

Mestis