Kiekko-Vantaa | Mestis

Viimeisestä pudotuspelipaikasta taistelevat Kiekko-Vantaa ja Hermes kohtaavat Kokkolassa

18.02.2020

Pudotuspelipaikasta taisteleva Kiekko-Vantaa matkustaa keskiviikkona kauden tärkeimpään kamppailuun Hermeksen vieraaksi.

Viimeisestä pudotuspelipaikasta taistelevat Kiekko-Vantaa ja Hermes iskevät yhteen keskiviikkona Kokkolan jäähalllissa. Panokset ovat valtavat, joten edessä on varmasti kiihkeä ja vauhdikas kamppailu sarjapisteistä.

– Halutaan tarttua mahdollisuuteen, jota meille tarjotaan. Ollaan lähestytty tätä viikkoa sen mahdollisuuden kautta. Pidämme mielen kirkkaana ja turhan puristamisen voi jättää pois, Kiekko-Vantaan päävalmentaja Jani Manninen kertoo.

Kiekko-Vantaa on sarjassa yhdeksäntenä ja matkaa pudotuspelipaikkaan on seitsemän pistettä, kun lohipaidoilla on runkosarjaa jäljellä seitsemän ottelua. Jaossa on siis vielä 21 sarjapistettä. Kiekko-Vantaan tähtäimessä on pudotuspelipaikka ja sen eteen tehdään kaikki.

Kiekko-Vantaa on voittanut viidestä viimeisestä ottelustaan yhden. Viime viikolla lohipaidat kaatoivat Pohjois-Suomen kiertueella perjantaina sarjajumbo Hokin maalein 4–1, mutta kärsivät lauantaina dramaattisten vaiheiden jälkeen 3–4-rankkaritappion RoKin vieraana.

Kiekko-Vantaa on kauden aikana osoittanut, että parhaalla pelillä se voi voittaa kenet tahansa ja missä tahansa. Laatua löytyy jokaisesta ketjusta. Nyt se kaikki potentiaali täytyy saada irti.

– Viime viikolla nähtiin osviittaa siitä meidän hyvästä vieraspelaamisesta. Pelillisissä asioissa meidän täytyy olla ytimessä, eikä vain vähän sinne päin. Kun toteutetaan joukkueena niitä asioita koko pelin ajan, niin varmasti kamppaillaan aina voitosta, Manninen sanoo.

Kiekko-Vantaan kultakypärää kantaa Harri Kainulainen. Juonikas ja taitava sentterivirtuoosi valittiin viime viikolla Mestiksen parhaaksi pelaajaksi. Kainulainen on noussut Mestiksen pistepörssissä jo kolmanneksi.

Viime kauden runkosarjavoittaja Hermes on Mestiksessä kahdeksantena ja puolustaa viimeistä pudotuspelipaikkaa. Matkaa seitsemänteen sijaan on seitsemän pistettä.

Hermes vaihtoi myös hiljattain valmentajaa, kun Janne Tuunanen hyppäsi sivuun henkilökohtaisten syiden takia ja tilalle tuli Sportista potkut saanut Ari-Pekka Pajuluoma. Vaihdoksen jälkeen esitykset ovat kahdeksan perättäisen tappion jälkeen piristyneet.

Hermes onkin voittanut viidestä edellisestä ottelustaan kolme. Lauantaina se kukisti vieraskaukalossa Peliitat maalein 3–2.

Hermeksellä on laadukas nippu tähän sarjaan. Joukkueen avainpelaajia ovat muun muassa maalivahti Vilho Heikkinen, puolustajat Juuso Ketola, Juho Korhonen ja kapteeni Sebastian Moberg sekä hyökkäyksen terävintä kärkeä edustavat Samu Markkula, Oskari Uomala, Miika Tiihonen, Sampo Paulaharju, ranskalaishyökkääjä Gabin Ville ja kultakypärä Eetu Paasovaara.

– Haastava peli tulossa, kun pitkä matkustus tulee eteen pelipäivänä. Ei se kuitenkaan ensimmäinen kerta meille ole. Hermes on piristynyt ja ”Maukka” on kokeneena valmentajana saanut teroitettua ongelmakohtia. Hermes on hyökkäysvoimainen ryhmä ja heti alusta saakka pitää puolustaa hyvin, Manninen tietää.

Kiekko-Vantaa ja Hermes ovat kohdanneet tällä kaudella kolme kertaa: lohipaidat ovat voittaneet niistä kaksi. Kauden ensimmäinen kohtaaminen Kokkolassa päättyi Kiekko-Vantaan 4–3-jatkoaikavoittoon Harri Kainulaisen peippailtua ratkaisuosuma.

Hermes–Kiekko-Vantaa keskiviikkona klo 18.30 Kokkolan jäähallissa. Ottelun kotisohville tarjoilee Ruutu -palvelu.

Seuraa heitä:

#92 Aleksi Halme, K-Vantaa

Kahdessa edellisessä ottelussa maalinteossa. Piipahti maanantaina KHL-kaukalossa ja pelasi pirteän ottelun. Liukasliikkeinen ja taitava hyökkääjä.

#20 Sampo Paulaharju, Hermes

Monipuolinen helsinkiläislähtöinen laituri. Taistelee, taklaa ja iskee paikoista laattaa pussiin. Tehnyt tällä kaudella jo 15 maalia.

Tiesitkö?

– Kiekko-Vantaan kultakypärä Harri Kainulainen on Mestiksen pistepörssissä kolmantena. Sentterivelho valittiin Mestiksen viime viikon pelaajaksi. Kainulainen on viiden ottelun mittaisessa pisteputkessa.

– Kiekko-Vantaa on tehnyt eniten alivoimamaaleja (7).

– Hermeksen kultakypärä Eetu Paasovaara on tulokkaiden pistepörssin kakkonen.

Kiekko-Vantaan sisäinen pistepörssi:

1) Harri Kainulainen 19+25=44

2) Joonas Niemelä 15+18=33

3) Petteri Villanen 12+18=30

4) Eetu Mäki 11+18=29

5) Julius Valtonen 9+20=29

Hermeksen sisäinen pistepörssi:

1) Eetu Paasovaara 8+25=33

2) Sebastian Moberg 3+25=28

3) Miika Tiihonen 14+13=27

4) Riku Sihvonen 12+13=25

5) Sampo Paulaharju 15+7=22

Mestis