Kiekko-Vantaa | Mestis

Veripalvelusta Mestiksen pääyhteistyökumppani - tavoitteena pelastaa tuhansia ihmishenkiä

14.01.2019

Mestis ja Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu ovat solmineet kolmivuotisen yhteistyösopimuksen. Alkava yhteistyö on kattavuudessaan Veripalvelun tähänastisista markkinointikumppanuuksista suurin. Kolmevuotinen yhteistyö mahdollistaa pitkäkestoisen ja -jänteisen vaikuttavuuden.

- Erityisen iloinen olen siitä, että Mestis haluaa katsoa yksittäistä tempausta pidemmälle, kun luovuttajien tarvekin on jatkuvaa, joten yhteistyön kestoksi on sovittu kolme vuotta. Tämä mahdollistaa pitkäjänteisen vaikuttavuuden ja on arvokas panostus, jota arvostamme todella korkealle, kertoo Veripalvelun yhteisömarkkinoinnin koordinaattori Kaisu Maijala.

- Veripalvelun ja etenkin varsinaisten hyödynsaajien eli potilaiden kannalta alkava yhteistyö on erittäin lupaava ja kattavuudessaan meidän tähänastisista verenluovutuksen markkinointikumppanuuksistamme laajin. Olemme tehneet ennenkin yhteistyötä joidenkin lajiliittojen ja urheiluseurojen kanssa, mutta ei tässä mittakaavassa. Hymy on siis juuri nyt aika herkässä, Maijala jatkaa.

Suomen Punaisen Ristin Veripalvelussa alkava yhteistyö on otettu avosylin vastaan.

- Mestiksestä otettiin meihin syksyllä yhteyttä ja ehdotettiin yhteistyötä. Innostuimme ajatuksesta oikeastaan heti, tapasimme, ja löysimme yhteisen sävelen nopeasti, kun huomasimme että Mestiksen johdon halu ja innostus tehdä jotain hyvää vaikuttavasti ja konkreettisesti oli aitoa. Jo toisessa palaverissa Mestis yllätti meidät täydellisesti tarjoamalla Veripalvelulle kolmen vuoden mittaista laajaa pääyhteistyökumppanuutta, eikä meillä ollut todellakaan mitään syytä kieltäytyä.

Nuorten kiinnostus jääkiekkoa kohtaan on myös tärkeässä asemassa, sillä varsinkin nuoria miehiä kaivataan verenluovuttajiksi.

– Mestiksellä on sekä vahvaa paikallistoimintaa että hyvät viestintäkanavat, joten heillä on mahdollisuus kannustaa ja haastaa verenluovutukseen iso joukko myös sellaisia suomalaisia, joita meidän viestintämme ei muuten tavoita.  Jos tämä joukko lähtee tosissaan liikkeelle, meillä on upea mahdollisuus moninkertaistaa apu potilaille. Tarvitsemme tällä hetkellä erityisesti lisää uusia verenluovuttajia 18 vuotta täyttäneistä.

Mestis haluaa Veripalvelu-yhteistyöllä korostaa omia arvojaan sekä näyttää esimerkkiä omalla tekemisellään.

- Me Mestiksessä haluamme vahvasti elää arvojemme mukaisesti ja vaikuttaa yhteiskunnallisesti. Haluamme olla näyttämässä esimerkkiä, että urheilussa on voimaa ja sillä voidaan tehdä hyvää isossakin mittakaavassa. Samalla haluamme rikkoa perinteistä ajatusmallia siitä, kuinka urheilumarkkinointi yleisellä tasolla toimii, kommentoi Mestiksen operatiivinen johtaja Olli Aro.

Tuleva yhteistyö tulee näkymään konkreettisesti Mestiksen arjessa. Yhteistyö tulee sisältämään useita erilaisia konsepteja. Helmikuun aikana lanseerataan muun muassa Veripalvelun kuukauden vastuulliset pelaajat, jotka tulevat kantamaan aina seuraavan kuukauden ajan Veripalvelun punaista kypärää.

- Kypärät ovat jääkiekossa yksi vahvimmista keinoista viestiä sarjan arvoista. Seurat valitsevat pelaajistaan kuukauden vastuullisen pelaajan itse, sillä kulmalla, että kyseinen pelaaja on toiminut esimerkillisesti kentällä ja sen ulkopuolella.

- Lisäksi virtuaalinen Hengenpelastaja-liiga, jolla on tarkoitus aktivoida uusia verenluovuttajia niin Mestis-paikkakunnilla kuin niiden ulkopuolella, starttaa kaudella 2019-2020. Hengenpelastaja-liigan avulla seuraamme seurojen kannattajien sekä toimihenkilöiden verenluovutusaktiivisuutta sarjataulukon muodossa ja tällä pyrimmekin kannustamaan heitä luovuttamaan verta. Kauden päätyttyä aktiivisin seurayhteisö palkitaan Mestiksen palkintogaalassa ”Vuoden hengenpelastaja”-palkinnolla.

Kampanjan mainostuotanto on toteutettu yhteistyössä Bonzu Media Productionsin kanssa.

- On hienoa päästä tekemään yhteistyötä Suomen Punaisen Ristin Veripalvelun ja Mestiksen kanssa, jotka molemmat ovat yhteiskuntavastuullisia ja tärkeitä toimijoita ihmisten arjessa, sanoo toimitusjohtaja Julius Repo Bonzulta.

Mestis