Kiekko-Vantaa | Mestis

Vain voitto kelpaa kotijäältä – taistelu pudotuspelipaikasta kiihtyy

26.02.2019

Pudotuspelipaikasta taisteleva Kiekko-Vantaa kohtaa keskiviikkona Trio Areenalla Kooveen. Jaossa on jälleen äärimmäisen tärkeät sarjapisteet.

Kiekko-Vantaa ja Koovee iskevät yhteen viimeistä kertaa tämän kauden runkosarjassa. Panosta ei keskiviikkoillan Mestis-näytelmästä tule puuttumaan, sillä lohipaidat tappelevat pudotuspelipaikasta kun taas Tampereella haaveillaan karsintojen välttämisestä.

– Meidän pudotuspelit jatkuu koko ajan. Jokainen peli on todella tärkeä ja valmistautuminen on tärkeässä roolissa. Latauksen pitää olla kunnossa ja jokaisen pelaajan valmis laittamaan itsensä likoon. Pisteitä ja voittoja tarvitaan, Kiekko-Vantaan apuvalmentaja Tony Virta kertoo.

Kiekko-Vantaa on sarjassa yhdeksäntenä. Lohipaidat ovat keränneet 44 ottelusta kasaan 59 pistettä. Matkaa pudotuspeleihin on kaksi pistettä, mutta kahdeksantena majaileva KeuPa HT on pelannut kaksi ottelua vähemmän. Seitsemäntenä oleva RoKi on puolestaan kolmen pisteen päässä yhden ottelun vähemmän pelanneena.

Lohipaidoilla on siis runkosarjaa jäljellä enää kuuden ottelun verran. Näistä peleistä neljä se pelaa kotikaukalossa. Jaossa on arvokkaat 18 sarjapistettä. Jokaisessa jäljellä olevassa kamppailussa Vantaan kiekkoylpeyden on laitettava parasta pöytään joukkueena.

Kiekko-Vantaan neljän kotiottelun mittainen voittoputki katkesi lauantaina, kun toissa kevään finaalivastustaja SaPKo haki Tikkurilasta täyden pistepotin tasaisen taistelun jälkeen lukemin 2–5. Lohipaitojen maaleista vastasivat maestro Joona Harjama ja huiman osuman näyttävän yksilösuorituksen päätteeksi iskenyt Erik Embrich.

– SaPKo-kotipeli oli pettymys. Ei päästy sille tasolle mitä lähdettiin hakemaan. Ollaan oltu oikealla tiellä ja olemme edelleen, mutta se oli pannukakku. Nyt pitää kaivaa lisää taisteluilmettä ja sitoutumista, Virta sanoo.

Kiekko-Vantaa on voittanut valmentajavaihdoksen jälkeen seitsemästä ottelusta neljä ja kerännyt viidestä pisteitä. Lohipaidat ovat osoittaneet pystyvänsä voittamaan kenet tahansa, mutta siihen vaaditaan paras mahdollinen esitys koko joukkueelta.

– Kiekollisen pelin on parannuttava. Kun pelaamme kiekon kanssa hyvin, niin silloin olemme vahvoilla. Meidän on turha odotella ja katsella, vaan pelata omaa peliä koko matsin ajan ja uskoa siihen omaan tekemiseen, Virta kertoo.

Koovee on sarjassa viimeisenä ja saalistanut 44 ottelusta yhteensä 42 pistettä. Tamperelaisilla on matkaa suoraan säilymiseen oikeuttavaan kymmenenteen sijaan 12 pistettä.

Mestikseen 11 vuoden tauon jälkeen nostettu perinteikäs Koovee on voittanut viidestä edellisestä ottelustaan yhden. Viime viikolla se laittoi kuitenkin kaikki kolme vastustajaansa erittäin ahtaalle.

Keskiviikkona se hävisi TUTO:lle 6–3, perjantaina Koovee löi vieraskaukalossa IPK:n lukemin 6–3 ja lauantaina sen johto suli Joensuussa päätöserässä, kun Jokipojat kiri 5–3-voittoon.

Kiekko-Vantaa ja Koovee ovat kohdanneet tällä kaudella viisi kertaa. Kiekko-Vantaa on voittanut näistä kolme ja Koovee kaksi. Kaksi viikkoa takaperin lohipaidat kukisti sarjanousijan Tikkurilassa jatkoajan jälkeen maalein 2–1. Silloin ratkaisijaksi nousi Jokereiden KHL-miehistöön loppukaudeksi palannut puolustaja Nico Nurmikanta.

– Koovee on paha vastustaja. Mitään ei saa heitä vastaan ilmaiseksi, Virta tietää.

Kiekko-Vantaa–Koovee keskiviikkona Tikkurilan Trio Areenalla klo 18.30. Edullisemmat ennakkoliput hankit täältä.

HUOM! Kiekko-Vantaan kotipelin ottelulipulla saat Teboil Tikkurilasta Shine Lux -pesun hintaan 19,50 euroa (hinta ilman tarjousta 29,90 euroa). Tarjous on voimassa aina viikon ottelulippua vastaan.

Joukkueiden edelliset kohtaamiset tällä kaudella:

24.10.2018 Koovee–Kiekko-Vantaa 2–5

23.11.2018 Koovee–Kiekko-Vantaa 1–4

12.12.2018 Kiekko-Vantaa–Koovee 3–6

16.1.2019 Koovee–Kiekko-Vantaa 4–2

13.2.2019 Kiekko-Vantaa–Koovee 2–1 JA

Seuraa heitä:

#29 Joona Harjama, K-Vantaa

Sentteristä laituriksi siirretty hyökkääjä pelaa tunnollisesti kahteen suuntaan. Juonikas pelintekijä, mutta myös vahva puolustussuuntaan. Kolmatta kauttaan lohipaidassa pelaava maestro on myös hyvä joukkuepelaaja ja taidokas ylivoimapelaaja. Komea osuma lauantaina SaPKoa vastaan. Heiluuko verkko myös tänään?

#9 Sami Tamminen, Koovee

Poikkeuksellisen pienellä mailalla pelaava sentteri pelaa lainalla loppukauden Kooveessa. Liigaseura KooKoon sopimuspelaaja on taitava ja nopea sentteri, jolla on hyvä pelisilmä ja näppärät kädet. Syöttää mielummin kuin laukoo itse. Plusmiinus -tilasto pakkasen puolella –20.

Tiesitkö?

– Kiekko-Vantaan kapteeni Pekka Niemimaa on yhden syöttöpisteen päässä sadan syöttöpisteen rajapyykistä Mestiksessä. Niemimaa on pelannut kautta aikojen Mestiksessä kymmenenneksi eniten otteluita.

– Kiekko-Vantaan laitahyökkääjä Henri Tamminen pelaa tänään uransa 100. Mestiksen runkosarjaottelunsa.

– Kiekko-Vantaan maalivahti Waltteri Ignatjew on pelannut tällä kaudella eniten nollapelejä Mestiksessä (4 kappaletta).

Kiekko-Vantaan sisäinen pistepörssi:

1) Miro-Pekka Saarelainen 36+28=64

2) Joona Monto 12+40=52

3) Joel Sund 17+30=47

4) Erik Embrich 12+11=23

5) Joona Harjama 5+16=21

Kooveen sisäinen pistepörssi:

1) Vili-Jesper Koivula 22+16=38

2) Ville Saloranta 16+18=34

3) Erik Ahopelto 5+20=25

4) Julius Valtonen 10+14=24

5) Riku Sihvonen 7+11=18

Mestis