Kiekko-Vantaa | Mestis

Taistelu pudotuspelipaikasta huipentuu vieraskiertueella

24.03.2022

Kuva: Shaun Duncan

Kiekko-Vantaa taistelee viikonloppuna viimeisestä pudotuspelipaikasta.

Kiekko-Vantaa pelaa viikonloppuna runkosarjan kaksi viimeisetä ottelua vieraskaukalossa: perjantaina kohdataan IPK ja lauantaina Joensuun Kiekko-Pojat. Lohi tarvitsee viisi pistettä reissusta, mutta kaksikin sarjapistettä saattaa riittää pleijaripaikkaan.

Kiekko-Vantaa on sarjassa sijalla 10 ja saalistanut 50 ottelusta 65 pistettä. Runkosarjan viimeisen pelinsä eilen pelannut SaPKolla on piste enemmän kuin lohipaidoilla ja viikonloppuna kahdesti sarjajumbo Kooveen kohtaava TUTO on puolestaan kahden pisteen päässä Kiekko-Vantaasta.

Kiekko-Vantaa on kerännyt seitsemästä edellisestä ottelusta putkeen pisteitä. Tiistaina Lohi koki kirvelevän tappion jatkoajalla 3–4 Peliittoja vastaan.

Perjantaina vastaan asettuu siis Erkka Seppälän tähdittämä IPK, joka on sarjassa kahdeksantena. IPK on paikkansa pudotuspeleissä jo varmistanut. Sekin on selvää, että IPK aloittaa villi kortti -kierroksen kotikaukalossa maanantaina.

Niko Härkösen luotsaama IPK on voittanut viidestä edellisestä ottelustaan neljä.

Kiekko-Vantaa ja IPK ovat kohdanneet tällä kaudella kolme kertaa. Lohi on voittanut näistä kaksi. Edellinen kohtaaminen päättyi Vantaalla IPK:n 0–2-voittoon lohipaitojen hallinnasta huolimatta.

Lauantaina kohdataan runkosarjan päätöskierroksella ulkomaalaisduo Nicolas Werbikin ja Aaron Millerin tähdittämä Joensuun Kiekko-Pojat.

Kiekko-Pojat taistelee Kiekko-Espoon kanssa runkosarjan kakkostilasta. Kari Martikaisen luotsaama joukkue on kolmen ottelun voittoputkessa ennen torstain Peliitat -ottelua ja kerännyt viidestä pelistä putkeen pisteitä.

Kiekko-Poikia vastaan on pelattu tällä kaudella kolme kertaa. Näistä Kiekko-Vantaa on voittanut kaksi viimeisintä. Reilu viikko takaperin Lohi kaatoi Kiekko-Pojat Tikkurilassa 3–2 jatkoajalla.

– Ison panoksien pelit edessä niin kuin kaikki tietää. Jännitystä oli tiistaina ja se pelijännitys on nyt hoidettu alta pois. Nyt ei tarvitse jännittää, vaan lähdetään vapautuneesti ja rohkeasti pelaamaan ja annetaan joukkueena kaikkemme. Tämä tilanne pitää nähdä mahdollisuutena, eikä uhkana ja sen ajatusmaailman kautta lähdetään voittamaan, Kiekko-Vantaan valmentaja Jani Manninen kertoo.

Kiekko-Vantaan viikonlopun ottelut näet C Moresta.

Kiekko-Vantaan sisäinen pistepörssi:

1) Joni Piipponen 26+16=42

2) Roope Elimäki 11+21=32

3) Kristjan Kombe 8+22=30

4) Niko Mikkola 9+20=29

5) Erik Embrich 9+17=26

 

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä paremman selauskokemuksen tarjoamiseksi.
Näihin kuuluvat olennaiset evästeet, jotka ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta, sekä muut evästeet, joita käytetään esim. anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Huomaa, että asetuksista riippuen kaikki sivuston toiminnot eivät välttämättä ole käytettävissä. Mikäli muutat valintoja, niin päivitä sivu uudelleen asetusten tallentamisen jälkeen.
Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä paremman selauskokemuksen tarjoamiseksi.
Näihin kuuluvat olennaiset evästeet, jotka ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta, sekä muut evästeet, joita käytetään esim. anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Huomaa, että asetuksista riippuen kaikki sivuston toiminnot eivät välttämättä ole käytettävissä. Mikäli muutat valintoja, niin päivitä sivu uudelleen asetusten tallentamisen jälkeen.
Evästeasetuksesi on tallennettu