Kiekko-Vantaa kohtaa Suomen Cupin avausottelussa torstaina Forssan Palloseuran.
Kiekko-Vantaa ja FPS iskevät torstaina yhteen Forssassa Suomen Cupin avausottelussa.
– Hienoa, että päästään pelaamaan otteluita, joissa on panosta. Haluamme menestyä myös tässä kilpailussa ja lähdemme voittamaan jokaista peliä, Kiekko-Vantaan päävalmentaja Mika Niskanen kertoo.
Kiekko-Vantaa on pelannut harjoituskaudella nyt kolme ottelua, joista se on voittanut kaksi. Viime torstaina lohipaidat kaatoivat Trio Areenalla TUTO:n 4–2-lukemin Niclas Tenhovuoren ja Aleksi Halmeen maaleilla.
– Ollaan nyt saatu myös Jokereiden sopimuspelaajia harjoituksiin ja ollaan päästy sitä kautta enemmän käymään juttuja läpi. Lähdemme pelaamaan raikasta ja energistä kiekkoa ja haluan nähdä pelissä niitä harjoiteltuja asioita ja sitä, että jokainen pelaaja laittaa itsensä täysillä likoon, Niskanen sanoo.
Kiekko-Vantaan miehistössä torstaina ensiesiintymisensä tällä kaudella lohinutussa tekee kaudella 2018–19 Mestiksen maali- ja pistepörssin voittanut Miro-Pekka Saarelainen.
– Miro on luontainen maalintekijä ja tuo hyökkäyspeliin sekä ylivoimalle paljon. Hienoa, että Miro pääsee nyt pelaamaan. On syytä kuitenkin muistaa, että Mirolla on pitkä tauko alla peleistä, Niskanen sanoo.
Viime kaudella paluun Mestikseen tehnyt ja pudotuspelien ulkopuolelle jäänyt FPS lähtee kauteen tutun päävalmentajan Asko Rantasen johdolla.
FPS:llä runko koostuu viime kauden pelaajista, mutta ryhmään on saapunut myös kovia tekijöitä, sillä Otto Nieminen saapui Pelicansista ja Mikko Lahtela tuli HPK:sta hyökkäysosastolle. Heidän lisäkseen joukkueen avainpelaajia ovat ykköstorjuja Petrus Lintonen, tehopakki Paavo Tyni ja hyökkääjät Karri Forsblom sekä Miska Ronkainen.
FPS on pelannut harjoituskaudella kaksi ottelua: se kaatoi yhteistyöseuransa HPK:n 4–2-lukemin kotonaan, mutta hävisi samoilla numeroilla vieraissa TUTO:lle.
– FPS on meille hyvin tuttu vastustaja viime kaudelta. He menevät kovaa päästä päähän ja tila ja aika ovat vähissä. Meidän täytyy olla heti alusta saakka valmiita kamppailemaan, pelata fiksusti kiekolla ja käyttää paikat tehokkaasti, Niskanen tietää.
FPS–Kiekko-Vantaa torstaina klo 18.30 Forssan jäähallissa.
Kiekko-Vantaan sisäinen pistepörssi harjoituskaudella:
1) Erik Embrich 2+2=4
2) Jaakko Kuusisto 2+1=3
3) Niclas Tenhovuori 2+1=3
4) Aleksi Halme 2+0=2
5) Roope Elimäki 0+2=2
FPS:n sisäinen pistepörssi harjoituskaudella:
1) Karri Forsblom 2+1=3
2) Mikko Lahtela 2+0=2
3) Otto Nieminen 1+1=2
4) Mika Huhtasalo 0+2=2
5) Paavo Tyni 1+0=1