Kiekko-Vantaa | Mestis

Santeri Aalto halusi Vantaalle kehittymään – ”Täällä on hyvä meininki”

17.06.2021

Nuorten maajoukkueistakin tuttu Santeri Aalto halusi tulla Vantaalle kehittymään pelaajana.

– Olen kuullut monelta, että täällä on hyvä meininki ja asiat toimii hyvin, Santeri Aalto kertoo.

Toissa kaudella Tapparan U20-joukkueessa hurjaa jälkeä tehnyt Santeri Aalto on raamikas sentteri, joka pystyy pelaamaan roolissa kuin roolissa.

– Kahden suunnan peli on vahvuuteni. Pystyn tekemään molemmissa päissä asioita oikein ja tulostakin voi kuitenkin odottaa. Haluan olla näkyvässä roolissa ja auttaa omalla osaamisellani joukkuetta voittamaan, Aalto sanoo.

Aallon ensimmäinen Mestis-kausi SaPKossa ja Kooveessa oli onnistunut. Nyt hän lähtee parantamaan siitä.

– Täällä voidaan joukkueena asettaa tavoitteet varmasti korkealle. Itse haluan parantaa viime kaudesta ja saada enemmän tulosta aikaan hyökkäyspäässä, Aalto sanoo.

Mestis