Taitavan hyökkääjän Joonas Niemelän otteista saadaan nauttia ensi kaudella Vantaalla.
Kiekko-Vantaa on tehnyt ensi kauden kattavan sopimuksen hyökkääjä Joonas Niemelän kanssa. Niin laitahyökkääjän tontilla kuin keskushyökkääjänäkin viihtyvä mailataituri on noussut sarjan parhaimpien pelaajien joukkoon.
– Hyvillä mielin palaan pääkaupunkiseudulle pelaamaan. Uskon tämän olevan hyvä paikka kehittyä pelaajana ja menestyä, Joonas Niemelä kertoo.
Taitava ja juonikas hyökkääjä siirtyy lohipaitaan Mestiksen runkosarjan voittaneesta Kokkolan Hermeksestä. Niemelä nakutti päättyneellä kaudella runkosarjassa 45 ottelussa tehot 16+32=48 ja sijoittui pistepörssissä kuudenneksi. Pudotuspeleissä espoolaislähtöinen 22-vuotias hyökkääjä keräsi kuudessa ottelussa tehot 2+3.
– Joukkueena kuin henkilökohtaisestikin runkosarja meni erittäin hyvin, mutta pleijareissa ei sitten paukut riittänyt. Se oli minulle ensimmäinen täysi Mestis-kausi ja siihen täytyy olla kuitenkin tyytyväinen, Niemelä sanoo.
Niemelä on pelannut urallaan 67 liigaottelua Bluesin ja Rauman Lukon riveissä. Nuorten maajoukkueiden vakiokasvo on pelannut Mestiksessä 102 runkosarjaottelua tehoilla 28+45=73 KeuPan ja Hermeksen pelipaidoissa. Niemelä voitti keväällä 2018 Mestis-mestaruuden.
– Tuon hyökkäyspäähän kiekollista osaamista ja pelinlukutaitoa, mutta ihan hyvä olen myös puolustamaan, Niemelä tuumii.
Niemelä on Espoon Palloseuran kasvatti. Junioreissa pistehai oli voittamassa muun muassa alle 18-vuotiaiden MM-hopeaa 2015, C-nuorten SM-kultaa 2012 ja Nuorten SM-liigasta mukaan tarttui yhteensä kolme SM-mitalia.
Tervetuloa Kiekko-Vantaaseen, Joonas Niemelä!
Kiekko-Vantaan sopimustilanne kaudelle 2019–20 (18.4.2019):
Maalivahdit:
Niku Halla-Aho
Puolustajat:
Miika Heiskari
Hyökkääjät:
Joel Sund
Ville-Valtteri Mustonen
Petteri Villanen
Markus Lahtinen
Joonas Niemelä