Kiekko-Vantaa koki Nuorten SM-liigan alemman loppusarjan avausottelussaan kirvelevän tappion voittolaukauskilpailun jälkeen maalein 2–3.
Kiekko-Vantaa ja Karhu-Kissat iskivät yhteen Nuorten SM-liigan alemman loppusarjan avausottelussa, josta kehkeytyi kiihkeä, viihdyttävä ja kovavauhtinen kiekkopeli.
– Vaikka vastakkain oli kaksi nousijajoukkuetta, niin ei me tämän tason pelejä olla vielä tällä kaudella pelattu. Tempo oli paljon kovempi, Kiekko-Vantaan A-nuorten päävalmentaja Jani Manninen kertoi taiston tauottua.
Karhu-Kissat hallitsi avauserää ja siirtyikin 0–1-johtoon nopeasti, kun Santeri Eskelinen iski limpun verkon perukoille.
Kiekko-Vantaa paransi peliään ja toinen erä olikin kotijoukkueelta erittäin vahva, mutta maalipaikoissa Muikut oli tehottomia.
Kolmas erä oli äärimmäisen viihdyttävä. Karhu-Kissat siirtyi kahdeksan minuuttia ennen loppua 0–2-johtoon, kun Eelis Uuttu iski limpun suorasta hyökkäyksestä yläkulmaan.
Kiekko-Vantaa laittoi lopussa kirivaihteen päälle. Muikut taisteli upeasti loppuhetkillä ja nousi kahden maalin takaa tasoihin. Ensin hyökkääjä Jesse Pietikäinen (1+1) takoi ylivoimalla kiekon yläpeltiin ja vain kahdeksan sekuntia ennen päätössummeria puolustaja Tomi Turunen takoi viivalta limpun takaylänurkkaan.
– Meiltä hermostunut ja kiukkuinen alku. Ensimmäisessä erässä oltiin osittain aika purjeessa, mutta toinen erä oli sitten jo laadukasta peliä. Kolmanteen erään lähtö oli heikko, mutta joukkue osoitti upeaa venymiskykyä ja vastustaja oli selviytymässä lopussa, Manninen sanoi.
Jatkoajalla nähtiin molemmissa päissä hyviä paikkoja ja vauhdikasta kiekkoa, mutta maaleja kumpikaan ei aikaan saanut.
Niinpä ratkaisua haettiin rankkareilta. Muikkujen tehohyökkääjä Oliver Kiljunen peippaili peterforsbergmaisella kikalla limpun maaliviivalle ja voitto jäi vain senttien päähän. Lopulta Karhu-Kissojen sankariksi nousi voitto-osuman niitannut Sakari Nurmi.
Molemmissa päissä maalivahdit olivat erinomaisia. Muikkujen Niku Halla-Aho venyi kiekon tielle 24 kertaa ja Veikka Vepsäläinen puolestaan pysäytti peräti 37 kiekkoa.
Kiekko-Vantaa jatkaa kauttaan A-nuorten SM-liigan alemmassa loppusarjassa lauantaina vierasottelulla Ilvestä vastaan.
– Vastassa on yksi sarjan kovimmista joukkueista. He tekevät paljon maaleja riistojen ja pelinkääntämisen kautta, joten meidän täytyy olla fiksu kiekolla, mutta ei me voida ruveta pelkäämäänkään virheitä, Manninen tuumasi.
Kiekko-Vantaa–Karhu-Kissat 2–3 VL (0–1, 0–0, 2–1, 0–0, 0–1)
1.23 0–1 Santeri Eskelinen (Tony Mollberg, Jere Hakala)
51.57 0–2 Eelis Uuttu (Santeri Eskelinen)
57.40 1–2 Jesse Pietikäinen (Ville Österman, Hannu Penttinen) YV IM
59.52 2–2 Tomi Turunen (Jesse Pietikäinen, Ville Österman) IM
65.00 2–3 Sakari Nurmi VL
Torjunnat:
Niku Halla-Aho, K-Vantaa 8+6+9+1=24
Veikka Vepsäläinen, K-Kissat 10+11+14+2=37