Kiekko-Vantaa | Mestis

Nikke Kettukangas jatkaa Kiekko-Vantaassa

08.04.2022

Kuva: Shaun Duncan

Kiekko-Vantaa on tehnyt kauden 2022–23 kattavan jatkosopimuksen puolustaja Nikke Kettukankaan kanssa.

Luottopuolustaja Nikke Kettukangas, 29, nähdään myös ensi kaudella lohinutussa.

– Nikke on puolustuksen tukipilari ja kokenut konna, jonka voi laittaa jäälle tilanteessa kuin tilanteessa. Hän on luottosoturi, joka pystyy pelaamaan kiekolla hyvin, puolustaa jämäkästi ja on vahva kamppailemaan. Nikke on toivottu jatkaja ja hyvä esimerkki nuorille pelaajille siitä miten pidetään urheilijana itsestä huolta, Kiekko-Vantaan päävalmentaja Jani Manninen kertoo.

Kettukangas on pelannut lohinutussa kahdella edellisellä kaudella. Päättyneellä kaudella kokenut puolustaja pelasi kauden kaikki 52 runkosarjaottelua tehoilla 2+6 ja kolmessa pudotuspelikamppailussa peruspuolustaja keräsi yhden syöttöpisteen.

Kettukangas on pelannut urallaan 276 Mestiksen runkosarjaottelua tehoilla 15+29=44 HC Keski-Uusimaan, SaPKon, Espoo Unitedin ja Kiekko-Vantaan riveissä. Hän oli voittamassa Mestis-pronssia kaudella 2016–17 Espoo Unitedille. Kettukangas on valittu urallaan kertaalleen Suomi-sarjan ykköstähdistökentälliseen ja kahdesti kakkostähdistöön.

– Kiva jatkaa täällä. Olen viihtynyt hyvin, valmennus on yksi syy miksi halusin ehdottomasti jatkaa ja täällä on ollut todella hyvä joukkuehenki. Uskon, että meillä on hyvä porukka ja lähdetään taistelemaan paremmista sijoituksista, Kiekko-Vantaan puolustaja Nikke Kettukangas kertoo. 

Seuraava jatkosopimus julkaistaan viikon päästä. Jatkosopimuksia julkaisemme huhtikuun aikana joka perjantai. Uusia sopimuksia pääsemme julkaisemaan toukokuun puolella.

Sopimustilanne (8.4.2022)

Puolustajat:

Nikke Kettukangas

Hyökkääjät:

Roope Elimäki

Olli Maansaari

Mestis