Kiekko-Vantaa | Mestis

Muikkujen pisteputki katkesi Raumalla – ”Jänne kesti puoli peliä”

11.01.2019

Kiekko-Vantaan A-nuoret kärsivät perjantai-iltana 2–6-tappion Rauman Lukon vieraana.

Kolmesta ensimmäisestä pelaamastaan Nuorten SM-liigan alemman loppusarjan ottelusta pisteitä kerännyt Kiekko-Vantaa ja Nuorten SM-liigan jumbojoukkue Lukko kohtasivat Raumalla.

Kiekko-Vantaa ei saanut avauserässä koneita käyntiin, mutta paransi peliään ja taisteli pitkään jälleen sarjapisteistä.

Muikkujen maaleista vastasi kahdesti onnistunut mailataituri Niko Lottanen.

Lukolta verkkoa heiluttivat Jolle Nikander (2+3), Erkki Laiho (1+0), Jesse Leppikoski (1+1) ja SM-liigassakin tällä kaudella pelanneet Jesse Ruotsi (1+0) sekä Mikko Petman (1+1).

– Katastrofaalinen alku meiltä jostain syystä. Normaali tekeminen alivoimalla olisi riittänyt, mutta kaveri teki kaksi osumaa siitä neliön keskeltä. Toisessa erässä tuli paljon jäähyjä, mutta pystyimme haastamaan Lukon. 4–2-maaliin asti Lukko oli sillassa, mutta sitten ilmapallo tyhjeni, Kiekko-Vantaan A-nuorten päävalmentaja Jani Manninen kertoi taiston tauottua.

Tappiosta huolimatta Muikkujen pelistä löytyi myös paljon hyvää.

– Meidän jänne kesti tänään puoli peliä ja se ei näissä peleissä riitä. Näytimme kuitenkin taas sen, että kun pelaamme omalla parhaalla tasollamme, niin pystymme kamppailemaan tasaväkisesti tässä sarjassa, Manninen tuumasi.

Kiekko-Vantaan A-nuorten kausi jatkuu lauantaina kotiottelulla Otto Kivenmäen tähdittämää Porin Ässiä vastaan. Kiekko tippuu jäähän Trio Areenalla klo 19.30.

– Uusi mahdollisuus meille. Ässät luistelee hurjasti ja siellä on tehokas kärki. Saamme täyden rosterin taas peliin, Manninen sanoi.

Lukko–Kiekko-Vantaa 6–2 (3–1, 0–0, 3–1)

5.43 1–0 Jolle Nikander (Oliver Kinnunen, Mikko Petman)

10.38 1–1 Niko Lottanen (Samu Poutanen)

12.43 2–1 Jesse Ruotsi (Oliver Kinnunen, Antti Palojärvi) YV

19.10 3–1 Erkki Laiho (Jesse Leppikoski, Jolle Nikander) YV

47.09 3–2 Niko Lottanen

53.15 4–2 Jolle Nikander (Antti Palojärvi, Joel Lammi)

57.33 5–2 Mikko Petman (Jolle Nikander, Antti Palojärvi)

58.16 6–2 Jesse Leppikoski (Jolle Nikander)

Torjunnat:

Alex Mäkelä, Lukko 6+8+6=20

Niku Halla-Aho, K-Vantaa 11+9+3=23

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä paremman selauskokemuksen tarjoamiseksi.
Näihin kuuluvat olennaiset evästeet, jotka ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta, sekä muut evästeet, joita käytetään esim. anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Huomaa, että asetuksista riippuen kaikki sivuston toiminnot eivät välttämättä ole käytettävissä. Mikäli muutat valintoja, niin päivitä sivu uudelleen asetusten tallentamisen jälkeen.
Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä paremman selauskokemuksen tarjoamiseksi.
Näihin kuuluvat olennaiset evästeet, jotka ovat välttämättömiä sivuston toiminnan kannalta, sekä muut evästeet, joita käytetään esim. anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Huomaa, että asetuksista riippuen kaikki sivuston toiminnot eivät välttämättä ole käytettävissä. Mikäli muutat valintoja, niin päivitä sivu uudelleen asetusten tallentamisen jälkeen.
Evästeasetuksesi on tallennettu