Kiekko-Vantaa | Mestis

Mikael Saha valmiina vieraskiertueelle – ”Lähdetään hakemaan kahta voittoa”

14.11.2019

Kiekko-Vantaa matkustaa kauden pisimmälle vieraskiertueelle viikonloppuna. Lohipaitojen taitava luottosentteri Mikael Saha uskoo hyvän vireen säilyvän myös vieraskaukalossa.

Kiekko-Vantaa lähti maaottelutauolle kaksi perättäistä kotivoittoa alla. Lohipaidat nappasivat niin SaPKon kuin arkkivihollisensa TUTO:n päänahat.

– Joukkueessa on hyvä meininki. Ollaan saatu peliä raikkaammaksi, eikä jäpitetä enää. Kun jatketaan samaan malliin, niin niitä voittoja tulee jatkossakin, Mikael Saha kertoo.

Alkukaudesta Kiekko-Vantaan kultakypärääkin kantanut ja Erno Hopposta kapteeninakin tuurannut Saha lähtee luottvaisena kauden pisimmälle vieraskiertueelle. Perjantaina vastassa Rovaniemellä on RoKi ja lauantaina sarjanousija Kajaanin Hokki.

– Hyvä, että päästään päivää ennen reissun päälle, niin ei ole ihan niin pahat bussijalat. Lähdetään hakemaan kahta voittoa. Ravinto on tärkeä ja paikat täytyy pitää vetreinä. Kroppa pitää saada hereille peliä varten matkustamisen jäljiltä, Saha tietää.

Taitava, älykäs ja juonikas sentteri on tehtaillut 14 ottelussa tehot 3+5=8. Sahalla on iso rooli niin tasakentällisin, ylivoimassa kuin alivoimassakin.

– Olen ollut ihan tyytyväinen omiin otteisiin. Tulosta ei ole nyt tullut viime peleissä, mutta olen pyrkinyt tekemään perusasiat mahdollisimman hyvin. Maalintekoon pitää panostaa. Kun paikka tulee, niin täytyy laittaa se kiekko maaliin, Saha sanoo.

Tsekkaa Mikael Sahan haastattelu yltä.

Mestis