Koronapassilla pääset jatkossa sujuvasti Kiekko-Vantaan kotiotteluihin.
Kiekko-Vantaan kotiotteluissa tarkastetaan koronapassi lauantaina 11. joulukuuta Trio Areenalla Kajaanin Hokkia vastaan pelattavasta matsista lähtien. Sen näyttäminen on sisäänpääsyn edellytys 16 vuotta täyttäneille ja sitä vanhemmille.
Varaudu siis jatkossa näyttämään Trio Areenan sisäänkäynnissä koronapassi ja tarvittaessa todistamaan henkilöllisyytesi.
Näin toimitaan:
– Koronapassia edellytetään 16 vuotta täyttäneiltä tai vanhemmilta. Korona passi voi olla paperisessa tai digitaalisessa muodossa.
– Ota mukaan henkilöllisyystodistus (ajokortti, henkilökortti tai passi)
– Suosittelemme käyttämään kasvomaskia ottelutapahtumassa
– Suosittelemme saapumaan paikan päälle ajoissa
MIKÄ ON KORONAPASSI?
Koronapassi (EU:n koronatodistus) koostuu kolmesta osasta. Alla olevista ehdoista yhden on täytyttävä, jotta koronapassi on voimassa:
– koronarokotustodistus (2 rokoteannosta)
– testitulostodistus (negatiivinen koronatestitulos enintään 72 tuntia aiemmin)
– todistus alle 6 kuukautta aiemmin sairastetusta koronavirustaudista
Koronapassina käytetään EU:n koronatodistusta, jonka saa Omakanta-palvelusta. Jos et voi käyttää Omakantaa, voit saada todistuksen paperisena tulosteena terveydenhuollosta.
Lisätietoja koronapassista voit lukea kanta.fi-sivustolta.
TIETOTURVA
Koronatodistuksen lukija ei kerää tai tallenna todistusten tietoja eikä sillä pysty näkemään henkilön terveystietoja. Jos sovellus lukee todistuksen hyväksytyksi, ruudulle tulee näkyviin henkilön nimi ja vihreä väri. Jos todistus hylätään, ruudulle ei tule nimeä vaan vain punainen väri.