Kiekko-Vantaa | Mestis

Kolmen harjoitusottelun viikko edessä – Kiekko-Vantaa matkustaa keskiviikkona FPS:n vieraaksi

08.09.2020

Kiekko-Vantaa pelaa tällä viikolla peräti kolme harjoitusottelua. Keskiviikkona lohipaidat matkustavat sarjanousija Forssan Palloseuran vieraaksi.

– Mielenkiintoinen kolmen pelin viikko edessä. Mukava nähdä miten pojat painaa, kun vedetään kolme peliä neljään päivään, Kiekko-Vantaan valmentaja Jani Manninen kertoo.

Mestis-kauteen valmistautuva Kiekko-Vantaa on pelannut nyt neljä harjoitusottelua: lohipaidat hävisivät harjoituskauden avausottelussaan Trio Areenalla Forssan Palloseuralle maalein 1–4, KHL-joukkue Dinamo Riika oli parhaalla miehistöllään Tikkurilassa parempi 0–3-lukemin, viime viikolla Kiekko-Vantaa nappasi kaksi voittoa Kooveesta 4–2 ja 5–0 -lukemin.

Kiekko-Vantaan peli on parantunut peli peliltä ja pelin kehittämisen prosessi onkin aikataulussa. Joukkuekin alkaa olla pian valmis tulevaan kauteen, mutta vahvistuksia lienee vielä luvassa.

– Menemme ihan aikataulussa. Harjoitellut asiat ovat nytkähtäneet pienin stepein eteenpäin. Saimme viime viikolla viitteitä siitä, että ne meidän treenatut asiat tuottavat hedelmää, mutta emme voi jäädä kuitenkaan laakereille lepäämään, Manninen sanoo.

Kiekko-Vantaan viime viikon harjoitusotteluissa silmiin pistävää oli erikoistilannepelaamisen tehokkuus. Lohipaidat eivät päästäneet alivoimalla maaliakaan, mutta ylivoima tuotti kahteen peliin yhteensä viisi osumaa.

Kiekko-Vantaan harjoituskauden paras pistemies on viime viikolla joukkueeseen liittynyt maestro Erkka Seppälä, joka taikoi kahteen peliin neljä syöttöpistettä.

Mestikseen 13 vuoden tauon jälkeen nostettu Forssan Palloseura on pelannut harjoituskaudella nyt neljä harjoitusottelua, joista se on voittanut yhden. Viime viikolla FPS koki 3–2-jatkoaikatappion TUTO:lle torstaina ja perjantaina Peliitat oli parempi 5–3-lukemin.

FPS vahvistui myös viime viikolla, kun joukkueeseen liittyi ulkomailta palannut 38-vuotias konkaripuolustaja Anssi Rantanen.

FPS:n harjoituskauden paras pistemies on Peliitoista tullut puolustaja Paavo Tyni, joka on saalistanut neljässä ottelussa tehot 2+2.

Joukkueiden ensimmäinen kohtaaminen harjoituskaudella päättyi siis FPS:n 4–1-voittoon Tikkurilassa. Kiekko-Vantaa hallitsi tuolloin kamppailua mielin määrin, mutta kaatui tehottomuuteen. Vierailijat tekivät kaksi viimeistä maaliaan tyhjään rysään. Lohipaitojen ainokaisen tuolloin napautti Aku Kinnari.

– Mukava nähdä legendaarinen Forssan halli. Haluamme valmennuksena nähdä joukkueen puolustavan kurinalaisesti ja sen, että hyökkäämme neljällä radalla tehokkaasti ja olemme aktiivisia molempiin suuntiin. Tasaisuutta pelin sisällä vaaditaan myös, Manninen valottaa.

FPS–Kiekko-Vantaa keskiviikkona klo 18.30 Forssan jäähallissa. Tsekkaa turvallisuusohjeet Forssan ottelutapahtumaan täältä.

Seuraa heitä:

#70 Oliver Kiljunen, Kiekko-Vantaa

Taitava, voimakas ja räjähtävä laituri. Todella viihdyttävä pelaaja seurattavaksi. Pelannut hyvin läpi harjoituskauden.

#12 Karri Forsblom, FPS

Läpimurron kynnyksellä. Jäi TUTO:ssa pieneen rooliin, mutta nyt saa ison ruudun. Tehnyt A-nuorissa kovaa jälkeä.

Kiekko-Vantaan sisäinen pistepörssi harjoitusotteluissa:

1) Erkka Seppälä 0+4 (2 ottelua)

2) Aku Kinnari 2+1 (4 ottelua)

3) Juho Jokiharju 2+1 (4 ottellua)

4) Eetu Peltola 1+2 (4 ottelua)

5) Oliver Kiljunen 1+2 (4 ottelua)

Mestis