Kiekko-Vantaa | Mestis

Kiekko-Vantaan voittoputki katkesi Imatralla

10.12.2021

Kuva: Shaun Duncan

Kiekko-Vantaa taipui sarjakärki Imatran Ketterän vieraana perjantaina maalein 1–4.

Kiekko-Vantaa ja hallitseva mestari Ketterä iskivät yhteen perjantaina Imatran Spa Areenalla.

Kiekko-Vantaa johti kamppailua kahden erän jälkeen 0–1, mutta Ketterä käänsi pelin kolmannessa erässä. Enemmän olisi ollut tänään otettavissa ilman muuta, sillä vantaalaiset puolustivat kaksi erää erittäin hyvin.

Avauserä Kiekko-Vantaalta hyvä ja se paransi erän edetessä ja sillä oli paremmat paikat maalintekoon. Kenties paras tontti oli kultakypärä Miro-Pekka Saarelaisella läpiajosta, mutta Ketterän Severi Auvinen otti ison torjunnan.

Hienoja otteita esitti myös Kiekko-Vantaan maalissa Samuli Tervo, joka piti vaikeilla hetkillä joukkuetta pystyssä.

Kiekko-Vantaa siirtyi toisen erän alussa 1–0-johtoon, kun Jesse Pietikäinen teki uransa ensimmäisen Mestis-maalinsa. Kiekko-Vantaan oma kasvatti Pietikäinen ohjasi Eemeli Laineen viivalaukauksen sisään.

Maalin jälkeen Ketterä otti pelin hallinnan ja pyöritti pitkiä hhyökkäyksiä vantaalaisten päädyssä, mutta lohipaidat puolustivat hyvin keskustaa.

Kolmannessa erässä Ketterä rokotti ylivoimalla heti erän alussa, kun Olli Korhonen laittoi hienon kuvion päätteeksi limpun puolityhjään rysään.

Hetkeä myöhemmin Kiekko-Vantaalle sattui omassa päässä nukahdus ja Ketterä kuittasi siitä, kun kultakypärä Henry Karjalainen tarjoili näyttävästi etutolpalle ja konkarihyökkääjä Elmeri Kaksonen tinttasi 1–2-osuman.

Ketterä meni pian jo 1–3-johtoon, kun Kiekko-Vantaan puolustaja Aapo Ahola sai kyseenalaisen rangaistuksen. Ketterän Mikko Perttu pyssytti ylivoimalla takayläkulmaan kiekon ja peli oli 1–3.

Kiekko-Vantaa haki lopussa kavennusta ilman maalivahtia. Kiekko-Vantaan puolustaja Ernests Osenieks laukoi kiekon kertaalleen tolppaan.

Ketterän neljännen osuman viimeisteli tyhjään rysään Elmeri Kaksonen.

Näin ollen Kiekko-Vantaan kolmen ottelun voittoputki katkesi.

– Pelattiin hyvä ensimmäinen erä ja siinä oli paikat tehdä useampikin maali. Toisessa erässä pelattiin siihen saakka hyvin kunnes tehtiin maali. Kolmannessa erässä alivoima vuoti väärässä paikassa ja näin kovaa jengiä vastaan sen täytyy olla mintissä. Viimeksi Ketterää vastaan oltiin jaloissa, mutta nyt päästiin jo haastamaan ja enemmän kuin nolla pistettä oli otettavissa nyt, Kiekko-Vantaan päävalmentaja Mika Niskanen kertoi.

Kiekko-Vantaan kausi jatkuu huomenna tärkeällä kotiottelulla Kajaanin Hokkia vastaan.

Ketterä–K-Vantaa 4–1 (0–0, 0–1, 4–0)

22.27 0–1 Jesse Pietikäinen (Eemeli Laine, Mikael Saha)

40.37 1–1 Olli Korhonen (Jaakko Lantta, Elmeri Kaksonen) YV

42.56 2–1 Elmeri Kaksonen (Henry Karjalainen, Olli Korhonen)

47.16 3–1 Mikko Perttu (Santeri Salmela, Arttu Rämö) YV

58.41 4–1 Elmeri Kaksonen (Jesse Ruotsi, Santeri Salmela) TM

Torjunnat:

Severi Auvinen, Ketterä 10+7+2=19

Samuli Tervo, K-Vantaa 5+10+6=21

Mestis