Kiekko-Vantaa | Mestis

Kiekko-Vantaalle katkera tappio kotiyleisön edessä

03.10.2020

Kiekko-Vantaa taipui lauantaina Trio Areenalla Kooveelle 4–5-lukemin ja koki kauden ensimmäisen kotitappion.

– Huono maku jäi suuhun tästä pelistä. Vähän samanlainen peli kuin torstaina Tampereella, mutta silloin tehtiin kovalla prosentilla maaleja. Kooveelle pitää nostaa hattua, sillä he tulivat hyvällä sykkeellä päälle. Me otimme aivan liikaa jäähyjä ja edelleen tulee omaan päähän liikaa ylivoimahyökkäyksiä, Tämä oli yksi peli 50 pelin runkosarjassa, nyt opetellaan alkuviikko ja ladataan akut perjantaille, Kiekko-Vantaan päävalmentaja Mika Niskanen kertoi taistelun tauottua.

Kiekko-Vantaa ei saanut lauantaina parasta koneesta irti ja jäähyt sekä pahat virheet vaikeuttivat iltapuhdetta. Huonolla pelilläkin lohipaidat kuitenkin taistelivat viimeiseen saakka voitosta.

5–5-tasoituskin oli erittäin lähellä aivan ottelun lopussa, kun Kiekko-Vantaa haki maalia ilman maalivahtia. Puolustaja Jarkko Pynnöselle avautui maalin kulmalle huipputontti, mutta kiekko pyörähti lavassa ja palkinto lopun kirille jäi saamatta.

Kiekko-Vantaan maaleista vastasivat kahdesti osunut kultakypärä Juuso Perttilä, maestro Erkka Seppälä ja Samu Poutanen.

Kooveelta maaliverkkoa heiluttivat Eemeli Mäki, Eppu Varjamo (1+2), Elias Elomaa, Joona Koppanen ja rankkarista voittomaalin iskenyt Niko Lahtinen.

Kiekko-Vantaan maalissa Waltteri Ignatjew torjui 23 kertaa. Kooveen Mestis-debytantti Verneri Virtanen venyi kiekon tielle 22 kertaa.

Kuudentena sarjassa pistekeskiarvolla 1,5 oleva Kiekko-Vantaa jatkaa kauttaan ensi perjantaina Trio Areenalla paikalliskamppailulla Kiekko-Espoota vastaan.

Kiekko-Vantaa–Koovee 4–5 (1–0, 2–4, 1–1)

7.30 1–0 Juuso Perttilä (Konsta Hirvonen, Eetu Mäki)

23.20 1–1 Eemeli Mäki (Liam FInlay, Eppu Varjamo)

28.50 2–1 Juuso Perttilä (Nuutti Viitasalo, Eetu Peltola)

31.41 2–2 Eppu Varjamo (Liam Finlay)

33.52 2–3 Elias Elomaa (Eppu Varjamo, Lauri Huhdanpää)

35.08 2–4 Joona Koppanen

39.35 3–4 Erkka Seppälä (Julius Valtonen, Jarkko Pynnönen)

43.23 3–5 Niko Lahtinen RL

49.36 4–5 Samu Poutanen (Mico Luoto, Nikke Kettukangas) AV

Torjunnat:

Waltteri Ignatjew, K-Vantaa 11+7+5=23

Verneri Virtanen, Koovee 8+9+5=22

Mestis