Kiekko-Vantaa matkustaa perjantaina runkosarjan toiseksi viimeiselle vieraskiertueelle, jossa vastaan asettuvat sarjakärki Hermes ja hallitseva mestari KeuPa HT.
Kiekko-Vantaa ja Kokkolan Hermes iskevät yhteen perjantain Mestis-kierroksella. Haaste on kiistatta kovin mahdollinen, sillä Janne Tuunasen luotsaama Hermes löytyy sarjan piikkipaikalta.
Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kolme kertaa. Näistä Kiekko-Vantaa on voittanut yhden. Tikkurilassa nähtiin kaksi todella tasaista kamppailua ja samanlaista vääntöä voidaan odottaa myös perjantai-illan spektaakkelista.
Tyly vieraspelaaminen on keskiössä, kun Kiekko-Vantaa lähtee tappelemaan arvokkaista sarjapisteistä.
– Lähdetään kamppailemaan, puolustetaan tiiviisti ja uhrautuvasti, laitetaan kroppaa likoon ja ollaan hyvällä tavalla ilkeempiä, Kiekko-Vantaan päävalmentaja Simo Mälkiä kertoo.
Kiekko-Vantaa on sarjassa kahdeksantena ja taistelee tiukasti pudotuspelipaikasta. Takana hallitseva Mestis-mestari KeuPa HT on kaksi peliä vähemmän pelanneena pisteen perässä. Edellä RoKi on pelin vähemmän pelanneena kolmen pisteen päässä.
Lohipaidat palasivat voittojen tielle keskiviikkona katkaisemalla kolmen ottelun mittaisen tappioputken kaadettuaan kotikaukalossa Ketterän jatkoajan jälkeen maalein 1–0.
Lohipaitojen osumasta vastasi pisteputkensa jo 15 ottelun mittaiseksi kasvattanut Mestiksen pistekärki Miro-Pekka Saarelainen. Maalitykin osumaan syöttöpisteet saalistivat vauhdikas voimalaituri Joel Sund ja juonikas pelintekijä Joona Monto. Tolppien välissä Carolina Hurricanesin varaama 19-vuotias veskarilupaus Eetu Mäkiniemi torjui uransa ensimmäisen nollapelinsä Mestiksessä.
Kiekko-Vantaa on sarjan yksi kovimmista vierasjoukkueista. Lohipaidat ovat voittaneet 18 reissupelistään kymmenen.
Vantaan kiekkoylpeyden peli on ailahdellut läpi kauden, mutta se on osoittanut parhaimmillaan pystyvänsä voittamaan kenet tahansa tässä sarjassa. Kun se pelaa ehjän 60-minuuttisen, puolustaa tiiviisti ja iskee paikoista tehokkaasti maalit, niin se on kiistatta vaikea joukkue lyötäväksi.
Hermes on sarjakärjessä, eikä sen pistetahti ole missään kohtaa hyytynyt. Kokkolaisten takana runkosarjan voitosta tappelee myös LeKi, joka on enää pisteen päässä.
Hermes on voittanut viidestä edellisestä ottelustaan kolme. Kokkolalaiset palasivat keskiviikon kierroksella takaisin voittokantaan, kun se löi vieraskaukalossa IPK:n maalein 4–1.
Hermes on pelannut vahvasti niin kotikaukalossa kuin vieraissakin. Mestiksen pistepörssin kakkosen Samu Markkulan, pisteseiskan Joonas Niemelän ja tehopuolustaja Sebastian Mobergin tähdittämä ryhmä on sarjan neljänneksi kovin kotijoukkue ja puolestaan paras vierasnippu.
– Vastustaja tykkää pysyä kiekossa ja liikkuu hyvin. Meidän täytyy vastata siihen. Passiivisesti ei voida puolustaa, vaan tila ja aika täytyy ottaa jalalla pois. Maalipaikoissa täytyy olla tehokas ja pysyä rohkeasti myös kiekossa, Mälkiä sanoo.
Kokkola ei ole missään nimessä ollut se helpoin paikka lohipaidoille viime vuosina, sillä edellinen voitto Keski-Pohjanmaalta on tullut toissa kaudella.
Hermes–Kiekko-Vantaa perjantaina klo 18.30 Kokkolan jäähallissa.
Edelliset kohtaamiset:
13.10.2018 Hermes–Kiekko-Vantaa 6–2
30.11.2018 Kiekko-Vantaa–Hermes 3–2
4.1.2019 Kiekko-Vantaa–Hermes 3–4
Tiesitkö?
– Kiekko-Vantaan kultakypärä Miro-Pekka Saarelainen johtaa Mestiksen piste- ja maalipörssiä. Saarelainen on tämän kauden aikana rikkonut jo seuran yhden kauden maaliennätyksen.
– Saarelainen lähtee perjantai-illan mittelöön 15 ottelun mittaisessa pisteputkessa.
– Joel Sund on puolestaan neljän ottelun mittaisessa pisteputkessa ja juonikas pelintekijä Joona Monto on päässyt pisteille kolmessa edellisessä pelaamassaan ottelussa.
– Kiekko-Vantaa on edellisen kerran voittanut Kokkolassa 15.joulukuuta 2016 eli toissa kaudella.
– Kiekko-Vantaa on sarjan neljänneksi kovin vierasjoukkue.
Kiekko-Vantaan sisäinen pistepörssi:
1) Miro-Pekka Saarelainen 30+21=51
2) Joona Monto 11+33=44
3) Joel Sund 11+28=39
4) Erik Embrich 10+8=18
5) Pekka Niemimaa 9+8=17
Hermeksen sisäinen pistepörssi:
1) Samu Markkula 12+37=49
2) Joonas Niemelä 13+21=34
3) Jussi Nättinen 12+21=33
4) Jesse Koskenkorva 7+20=27
5) Saku Kivinen 10+13=23