Kiekko-Vantaa | Mestis

Kiekko-Vantaa uusilla tuulilla kotikaukaloon – "Turha mailan puristaminen pois"

29.01.2019

Kiekko-Vantaa aloittaa kolmen ottelun viikon kotikaukalossa, jossa vastaan asettuu vahvasti viime aikoina pelannut Heinolan Peliitat.

Pudotuspelipaikasta taisteleva Kiekko-Vantaa on sarjassa yhdeksäntenä. Lohipaidoilla on matkaa pudotuspelipaikkaan piste, mutta hallitseva mestari KeuPa HT on pelannut kolme ottelua enemmän. Runkosarjaa on jäljellä 13 ottelun verran, joten kaikki on omissa käsissä.

– Parasta täytyy lyödä pöytään ihan joka ilta jos halutaan pärjätä. Peli kerrallaan mennään. Kaikki tietää tilanteen, että pisteitä tarvitaan jos halutaan pudotuspeleihin päästä. Meidän täytyy löytää sopiva rentous peleihin. Turha mailaa puristaminen pois ja näytetään mitä osataan, Kiekko-Vantaan apuvalmentaja Tony Virta kertoo.

Kiekko-Vantaa vapautti päävalmentaja Simo Mälkiän tehtävistään maanantaina. Tilalle tulee pelaajaurallaan muun muassa kaksi Stanley Cupia voittanut Reijo Ruotsalainen, joka saapuu Suomeen keskiviikkona Pohjois-Amerikasta. Kuluneella kaudella hän on ollut mukana Olli Jokisen kiekkoakatemian South Florida Hockey Academyssa valmennuksessa.

Alkuviikon harjoitukset on vetänyt apuvalmentajana jatkava Tony Virta.

– Meillä on ollut läpi kauden hyvä meininki harjoituksissa, mutta sitä ei olla aina saatu siirrettyä peleihin. Hyvin ollaan harjoiteltu alkuviikosta. ”Reksan” kanssa on juteltu ja hän saa päättää onko huomenna sitten jo penkin takana. Joukkue on varmasti valmis laittamaan kaiken likoon, Virta tuumasi.

Kiekko-Vantaan kausi on ollut kuin vuoristorata. Kymmenestä edellisestä ottelusta lohipaidat ovat voittaneet vain kaksi. Nyt kurssin on käännyttävä ja otteisiin on löydyttävä tasaisuutta.

– Kaikilla joukkueilla on aika samanlainen pelitapa ja siitä se ei meillä ole ollut kiinni. Meidän täytyy vaan sitoutua vielä paremmin joukkueen arvoihin yhdessä ja löytää yhtenäinen taisteluilme, Virta sanoo.

Peliitat on tällä hetkellä yksi kuntopuntarin kuumimmista joukkueista. Kymmenentenä majaileva entisen liigasentterin Jani Keinäsen luotsaama ryhmä on kairannut viidestä edellisestä ottelusta neljä voittoa. Pelicansin yhteistyöseura on noussut kuuden pisteen päähän pudotuspelipaikasta.

On sanomattakin selvää, että keskiviikkona Tikkurilassa väännetään arvokkaista sarjapisteistä. Jokaisella pelillä ja pisteellä on nyt suuri merkitys.

Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kahdesti aikaisemmin. Peliitat haki lokakuussa SaPKoon palanneen Niklas Salon johdolla Trio Areenalta 1–3-voiton. Marraskuun lopulla Kiekko-Vantaa ryösti Heinolan betonibunkkerista täyden pistepotin 2–1-lukemin. Vantaalaisten maaleista vastasivat puolustajalupaus Roope Reini ja Mestiksen pistepörssin vitonen Joel Sund.

– Peliitat on pelannut viime aikoina tuloksellisesti hyvin ja meillä taas on ollut vaikea jakso. Varmasti vauhdikas peli on tulossa, sillä luisteluvoimaa molemmilta kyllä löytyy. Lähdetään pelaamaan parasta peliämme ja hakemaan kolmea pistettä, Virta tuumasi.

Kiekko-Vantaa–Peliitat keskiviikkona klo 18.30 Trio Areenalla. Edullisemmat ennakkoliput hankit täältä.

Veikkauksen etuasiakkaana saat kaksi lippua yhden hinnalla. Katso ohjeet täältä.

Kiekko-Vantaan kotipelin ottelulipulla saat Teboil Tikkurilasta Shine Lux -pesun hintaan 19,50 euroa (hinta ilman tarjousta 29,90 euroa). Tarjous on voimassa aina viikon ottelulippua vastaan.

Edelliset ottelut:

10.10.2018 Kiekko-Vantaa–Peliitat 1–3

28.11.2018 Peliitat–Kiekko-Vantaa 1–2

Seuraa heitä:

#72 Jere Kiviniemi, K-Vantaa

Hyvää tulokaskautta pelaava Kärppä-kasvatti on napannut ison roolin Kiekko-Vantaan puolustuksesta. Pelaa rohkeasti kiekolla ja puolustaa jämäkästi.

#63 Aleks Haatanen, Peliitat

18-vuotias Kiekko-Vantaan kasvatti on pelannut tehokasta kautta. Bluesista Pelicansin riveihin täksi kaudeksi siirtynyt laitahyökkääjä on vaarallinen pelaaja hyökkäyspäässä. Latonut yli 40 tehopistettä Nuorten SM-liigassa ja oikealta laukova hyökkääjälupaus on tehnyt tällä kaudella myös jo liigadebyyttinsä. Peliitoissa seitsemään otteluun lainapestillä tehot 1+4.

Tiesitkö?

– Kiekko-Vantaan kultakypärä Miro-Pekka Saarelainen on latonut jo seurahistorian yhden kauden maaliennätyksen uusiksi. Yhden kauden piste-ennätykseen on matkaa enää kuusi pistettä. Saarelainen johtaa Mestiksen piste- ja maalipörssiä.

– Kiekko-Vantaan laitahyökkääjä Joel Sundista tuli lauantaina 13 pelaaja, joka on lohipaidassa takonut Mestiksessä yli 40 tehopistettä yhdellä kaudella. Vastaavaan ovat pystyneet Miro-Pekka Saarelaisen ja pelintekijä Joona Monton lisäksi Markku Takala, Juuso Perttilä, Ilari Filppula, Jarkko Oikarinen, Toni Leinonen, Jussi-Mikko Makkonen, Artem Iossafov, Jarmo Jokila, Tuomas Tikkanen ja Hannu Väisänen.

– Reijo Ruotsalaisesta tulee Kiekko-Vantaan kymmenes päävalmentaja Mestis-aikakaudella.

Kiekko-Vantaan sisäinen pistepörssi:

1) Miro-Pekka Saarelainen 30+22=52

2) Joona Monto 11+33=44

3) Joel Sund 12+29=41

4) Erik Embrich 10+8=18

5) Pekka Niemimaa 10+8=18

Peliittojen sisäinen pistepörssi:

1) Pasi Kouvalainen 11+10=21

2) Mikko Laine 8+9=17

3) Atte Antinaho 7+8=15

4) Roope Mäkitalo 4+10=14

5) Eemeli Jeskanen 6+6=12

Mestis