K-Supermarket YlivetoKoffVantaan EnergiaVantaan kaupunkiRuutuPohjola sairaalaWarriorLippu.fi
Kiekko-Vantaa
Kiekko-Vantaa
Kiekko-Vantaa
Kiekko-Vantaa

Kiekko-Vantaa ryösti täyden pistepotin Savonlinnasta

Kiekko-Vantaa & TEAM FROSTY

Kiekko-Vantaa nappasi arvokkaat kolme pistettä SaPKon vieraana sunnuntaina maalein 4–3.

Kevään 2017 finalistit Kiekko-Vantaa ja SaPKo iskivät yhteen sunnuntaina Talvisalon hornankattilassa lähes 1200 silmäparin edessä. Ottelusta kehkeytyi hurja jännitysnäytelmä sarjapisteistä.

SaPKo aloitti kamppailun erittäin vahvasti ja lohipaidat olivat alussa jaloissa. Viime kaudella lohipaidassakin esiintynyt Roope Hirvonen vei isännät tarkalla kudilla johtoon jo kahden peliminuutin jälkeen.

Kiekko-Vantaa heräsi sen jälkeen pelaamaan ja laittoikin kaasun pohjaan ottaen pelin hallinnan. Lohipaidat onnistuivat avauserässä maalinteossa kahdesti: ensin Eetu Mäki kuittasi pässipaitojen puolustuksen koomailun ja Joel Sund viritti ranteella etukulmasta kauden viidennen osumansa.

Kiekko-Vantaa vei toista erää, pelasi kypsää vieraskiekkoa ja puolusti vahvasti. Hyvä tekeminen palkittiin myös maaleilla: loistavan ottelun pelannut juonikas hyökkääjä Erkka Seppälä iski toisessa ottelussaan lohinutussa toisen maalinsa kultakypärä Harri Kainulaisen ja Julius Valtosen loistavista syötöistä. Vain 21 sekuntia myöhemmin upeaa tulokaskautta pelaava Petteri Villanen peippaili maalipaikkaan ja pelasi tilanteen hienosti loppuun saakka ja vei Kiekko-Vantaan 4–1-johtoon.

Kolmas erä oli lohipaidoilta kaksijakoinen. Kiekko-Vantaa pelasi ensimmäisen kymmenen minuuttia vahvasti johtoasemassa ja sillä oli useita paikkoja tappaa peli, mutta kadotti otteen SaPKon kavennettua Tino Sirénin ylivoimaosumalla.

SaPKo tuli lopussa vielä maalin päähän, kun minuutti ennen päätössummeria sentteri Teemu Lämsä pyssytti viivalta kiekon sisään. Kiekko-Vantaa kuitenkin kesti maalivahti Waltteri Ignatjewin johdolla ja otti kauden kolmannen päänahkansa pässipaidoista.

– Alku ei ollut otollinen meille. Saatiin sen SaPKon avausmaalin jälkeen pelistä kiinni. Loppua lukuun ottamatta hyvä ja tasapainoinen esitys, Kiekko-Vantaan päävalmentaja Kari Haakana kertoi taiston tauottua.

– Hyvät fiilikset. Tiukoille meni lopussa, mutta onneksi saatiin kairattua voitto. Vaikea sanoa mistä se johtui, että päästettiin SaPKo vielä peliin mukaan. Niitä sattuu välillä, mutta kolme pinnaa kotiin tästä. Hyvä vieraspeli kuitenkin meiltä, toisen ottelunsa lohinutussa pelannut ja myös tällä kertaa osunut Erkka Seppälä sanoi.

Pudotuspelipaikasta tiukasti tappeleva Kiekko-Vantaan kausi jatkuu ensi viikon perjantaina hallitsevan Mestis-mestarin Imatran Ketterän vieraana.

SaPKo–Kiekko-Vantaa 3–4 (1–2, 0–2, 2–0)

2.27 1–0 Roope Hirvonen (Ville Tiitinen)

12.18 1–1 Eetu Mäki

16.33 1–2 Joel Sund (Konsta Hirvonen, Oliver Kiljunen)

25.22 1–3 Erkka Seppälä (Julius Valtonen, Harri Kainulainen)

25.43 1–4 Petteri Villanen (Joonas Niemelä, Eetu Mäki)

51.19 2–4 Tino Sirén (Atte Karppinen, Juuso Forsström) YV

58.59 3–4 Teemu Lämsä (Ville Tiitinen, Juuso Walli) IM

Torjunnat:

Roope Urpolahti, SaPKo 7+3+0=10 (vaihto 1–4 40.00)

Oskari Salminen, SaPKo 0+8+7=15

Waltteri Ignatjew, K-Vantaa 8+9+5=22