Kiekko-Vantaa | Mestis

Kiekko-Vantaa palasi tauolta voitolla – ”Isot kolme pinnaa”

12.02.2021

Kiekko-Vantaa nappasi arvokkaan 4–3-vierasvoiton Peliitoista kovan taistelun jälkeen. Lohipaitojen voiton takuumiehet olivat kaksi maalia iskenyt Christian Silfver ja 30 kertaa torjunut Waltteri Ignatjew.

Kiekko-Vantaa palasi yli kahden kuukauden tauolta komealla ja ennen kaikkea tärkeällä voitolla, kun se kaatoi vieraskaukalossa Peliitat maalein 4–3.

– Ensimmäinen erä oli meiltä hyvä ja siinä näkyi harjoiteltuja asioita. Toinen erä meni ralliksi. Kolmannessa erässä hyvät av-tapot ja saatiin siitä spirittiä lisää. Hyvä taisteluvoitto, Kiekko-Vantaan päävalmentaja Mika Niskanen kertoi.

Kiekko-Vantaa aloitti vahvasti ja vei ensimmäistä erää. Lohipaidat onnistuivat maalinteossa kahdesti, kun ensin Eetu Peltola jatkoi maaliputkeaan sivaltamalla tarkalla rannekudilla laatan takanurkkaan.

Mico Luoto lisäsi johtoa painostusjakson päätteeksi korjaten Elias Ulanderin laukauksesta tulleen irtokiekon verkon perukoille.

Peliitat pääsi toisessa erässä peliin paremmin mukaan ja homma tasoittui. Lohipaidat menivät 0–3-johtoon komean sommitelman päätteeksi Christian Silfverin maalilla.

Peliitat kiri kuitenkin maalin päähän, kun ensin Kiekko-Vantaan junioriputkesta tuttu Ville Österman iski uran ensimmäisen Mestis-maalinsa. Viime kaudella lohinutussa pelannut Markus Lahtinen pyssytti terävällä rannekudilla kiekon ylänurkkaan.

Kolmas erä alkoi hankalalla tavalla lohipaitojen kannalta, sillä se joutui tappamaan kaksi jäähyä heti kärkeen ja vieläpä perättäin. Kiekko-Vantaan alivoima näytti hauista ja takaiskuilta vältyttiin.

Kiekko-Vantaa siirtyi kahden maalin johtoon, kun Christian Silfver haistoi hienosti paikan nousta ja ohjasi taidokkaasti pakkilupaus Mico Luodon maagisen syötön reppuun.

– Mukava päästä pitkän tauon jälkeen pelaamaan. Isot kolme pinnaa meiltä. Kun laittaa kiekkoa maalille, niin hyviä asioita tapahtuu, Christian Silfver kommentoi.

Peliitat haki vimmatusti lopussa kavennusta ilman maalivahtia ja saikin maalin aikaan 38 sekuntia ennen päätöstä, kun Niklas Virtanen rusikoi maalin edestä limpun sisään väkisin.

Lohipaitojen maalilla Waltteri Ignatjew torjui 30 kertaa ja otti muutaman erittäin ison torjunnan.

Kiekko-Vantaa nousi voitolla sarjataulukossa kahdeksanneksi.

Lohipaitojen kausi jatkuu heti huomenna. Lauantaina Trio Areenalle vieraaksi saapuu Kiekko-Espoo. Otteluun ei valitettavasti saa ottaa yleisöä, mutta Ruutu -palvelu ja Shamrock näyttävät kuuman paikalliskamppailun. Kiekko tippuu jäähän Tikkurilassa klo 17.

Peliitat–Kiekko-Vantaa 3–4 (0–2, 2–1, 1–1)

3.14 0–1 Eetu Peltola (Nuutti Viitasalo, Erkka Seppälä)

7.40 0–2 Mico Luoto (Aku Kinnari, Elias Ulander)

22.50 0–3 Christian Silfver (Viljami Wackllin, Konsta Hirvonen)

23.35 1–3 Ville Österman (Toivo Pennanen, Joona Lankinen)

32.12 2–3 Markus Lahtinen (Joni Kuoppala, Oskari Lemetyinen)

46.09 2–4 Christian Silfver (Mico Luoto, Oliver Kiljunen)

59.22 3–4 Niklas Virtanen (Joel Kerkkänen, Kasperi Torikka) IM

Torjunnat:

Kristian Tamminen, Peliitat 7+10+6=23

Waltteri Ignatjew, K-Vantaa 8+5+17=30

 

Mestis