Kiekko-Vantaa | Mestis

Kiekko-Vantaa päätti kauden kuudenteen perättäiseen voittoon – Kiljunen hiljensi Kupittaan

11.03.2020

Kiekko-Vantaa kaatoi keskiviikkona kauden viimeisessä ottelussa vieraskaukalossa TUTO:n jatkoajan jälkeen maalein 4–3.

Arkkiviholliset TUTO ja Kiekko-Vantaa iskivät yhteen keskiviikkona Turun Marli Areenalla runkosarjan päätöskierroksella.

Kiekko-Vantaa nousi 0–3-tappioasemasta upeaan 4–3-jatkoaikavoittoon. Lohipaidat ottivat kuudennen perättäisen voittonsa ja aiheutti lauantaina pudotuspelit aloittavalle TUTO:lle viidennen perättäisen tappion.

TUTO siirtyi jo 32 sekunnin pelin jälkeen johtoon Erik Embrichin osumalla. Toisen erän alku oli yhtä karmea, kun Eetu Elo iski 0–2 tilanteeksi 39 sekunnin pelin jälkeen. Ville Nieminen lisäsi TUTO:n johdon jo kolmeen maaliin, mutta Kiekko-Vantaa ei antanut periksi.

Kiekko-Vantaan kirin aloitti toisen erän lopussa upeasti kärkimiinalla paikkaan tullut Markus Lahtinen, joka iski kauden viimeisessä pelissä uransa ensimmäisen Mestis-maalinsa.

Toinen erä oli lohipaidoilta vahva. Taikuri Joonas Niemelä otti joukkueen reppuselkään ja toi kahdella upealla maalillaan Kiekko-Vantaan tasoihin.

Jatkoajalla maukkaan voiton lohipaidoille peippaili yksilösuorituksellaan Oliver Kiljunen.

– Hurlumhei-pelihän tämä oli, kuten odottaa saattoi. Ainakin tämä oli yleisöön menevää lätkää. Olen iloinen, että päätettiin kausi voittoon, Kiekko-Vantaan päävalmentaja Jani Manninen kertoi.

Lohipaitojen maalissa Niku Halla-Aho torjui uran ensimmäisessä Mestis-startissaan voiton ja koppasi 29 kiekkoa. Kultakypärä Harri Kainulainen jäi lopulta Mestiksen pistepörssissä toiseksi. 

Kiekko-Vantaa jäi yhdeksänneksi. Lohipaitojen loppukausi oli upea ja se voitti kuusi viimeistä peliään ja pleijaripaikka ei jäänyt kovinkaan kauaksi.

– Runkosarja loppui meidän osalta kesken. Viimeiset kymmenen peliä pelattiin hyvin. Kyllähän se harmittaa, että jäätiin lopulta aika lähelle, Manninen sanoi.

TUTO–Kiekko-Vantaa 3–4 JA (1–0, 2–1, 0–2)

0.32 1–0 Erik Embrich (Jere Karlsson, Conrad Mölder)

20.39 2–0 Eetu Elo (Eetu Vento, Jere Karlsson)

38.20 3–0 Ville Nieminen (Niko Ahoniemi)

39.30 3–1 Markus Lahtinen (Eetu Peltola)

48.18 3–2 Joonas Niemelä (Petteri Villanen)

51.10 3–3 Joonas Niemelä (Erno Hopponen, Markus Lahtinen)

61.49 3–4 Oliver Kiljunen (Samu Poutanen)

Torjunnat:

Conrad Mölder, TUTO 11+15+10+0=36

Niku Halla-Aho, K-Vantaa 14+8+7+0=29

Mestis