Kiekko-Vantaa rökitti Trio Areenalla kotiyleisön edessä Suomi-sarjajoukkue HC Giantsin maalein 10–2 (3–1, 4–0, 3–1). Lupaava ja taitava hyökkääjä Aleksi Halme iski hattutempun.
Kiekko-Vantaa ja Suomi-sarjajoukkue HC Giants iskivät yhteen Suomen Cupin kolmannessa vaiheessa. Tasoero oli kaukalossa valtava ja lohipaidat latoivat selvät numerot taululle.
– Voittoa lähdimme hakemaan ja se saatiin. Pelissä näkyi niitäkin asioita, joita olemme harjoitelleet. Missään vaiheessa pelissä ei ollut mitään hätää. Se ottaa oman aikansa, että kaikki pelaajat ovat samalla sivulla. Vielä on tehtävää, mutta paljon hyvää siellä on, Kiekko-Vantaan päävalmentaja Jesse Welling kertoi taiston tauottua.
Kiekko-Vantaan maaleista vastasivat hattutempun jo avauserässä viimeistellyt Aleksi Halme (3+1), kahdesti osunut Mikael Saha (2+0), Samu Poutanen (1+2), tehot 2+2 saalistanut Julius Valtonen, puolustaja Roope Reini (1+1) ja maalitilinsä lohinutussa avannut Keni Karalahti (1+0). Sentterivirtuoosi Harri Kainulainen juoni kolme syöttöpistettä.
– Tehojen jakautuminen oli hyvä asia. Varmasti monelle pelaajalle itseluottamuksen kannalta iso juttu saada onnistumisia, Welling sanoi.
Toiseen Suomi-sarjakauteen valmistautuva HC Giants ei ottelussa juurikaan maalipaikoilla juhlinut, mutta kahdesti se onnistui kuitenkin verkkoa heiluttamaan. Kapteeni Tomi Stylman onnistui avauserässä ylivoimalla ja serbialaishyökkääjä Viktor Kastel löi alivoimalla loppulukemiksi 10–2.
Lohipaitojen maalissa aloittanut Waltteri Ignatjew joutui venymään kiekon tielle 45 minuutin aikana vain kahdesti. Kesken kolmannen erän maalille vaihdettu Niku Halla-Aho pysäytti neljä kiekkoa.
Kiekko-Vantaan osalta Suomen Cup jatkuu lauantaina vierasottelulla Forssan Palloseuraa vastaan.
– Erityyppinen ottelu on tulossa. Se on vieraspeli ja jo se tekee siitä erilaisen. Lähdemme keskittymään meidän omaan tekemiseen ja yritetään saada palasia lisää loksahtelemaan. Olemme käyneet kattavasti peliä nyt läpi ja nyt teemme viilauksia, Welling ennakoi.
Kiekko-Vantaa–HC Giants 10–2 (3–1, 4–0, 3–1)
7.51 1–0 Aleksi Halme (Julius Valtonen)
11.06 2–0 Aleksi Halme (Roope Reini, Harri Kainulainen) YV
11.45 2–1 Tomi Stylman (Jesse Peltonen) YV
19.54 3–1 Aleksi Halme (Harri Kainulainen, Julius Valtonen) YV
24.36 4–1 Mikael Saha (Joel Sund, Jesse Holopainen)
32.58 5–1 Samu Poutanen
35.30 6–1 Julius Valtonen (Aleksi Halme, Harri Kainulainen)
38.33 7–1 Julius Valtonen AV
40.34 8–1 Mikael Saha
42.10 9–1 Roope Reini (Samu Poutanen, Markus Lahtinen)
48.11 10–1 Keni Karalahti (Samu Poutanen)
56.24 10–2 Viktor Kastel (Olli Leinonen)
Torjunnat:
Waltteri Ignatjew, K-Vantaa 1+1+0=2 (vaihto 45.14 9–1)
Niku Halla-Aho, K-Vantaa 0+0+4=4
Mika Juvonen, HC Giants 17+18+0=35 (vaihto 40.00 7–1)
Roope Tolvanen, HC Giants 0+0+17=17